Lähdimme Visbystä klo 6:58 kohti Puotilaa. Tuulta ei ollut juuri mutta pääsimme osan päivää purjeilla ja osan kone auttoi. Iltapäivästä aurinko paistoi niin lämpimästi, että jouduimme kuorimaan osan päällivaatteista pois. No, se oli hetken huvi ja kohta jouduimme taas pukemaan. Yö ja aamu olivat kylmät ja totesimme, että huomaa, että lähestymme rakasta kotimaatamme Suomea. Yöllä kun Taina oli nukkumassa, nousi sankka sumu ja Jussi joutui ensimmäistä kertaa ottamaan tutkan käyttöön. Laivat näkyivät tutkasta hyvin. Ne laivat, jotka tulivat näköetäisyydelle, olivat aavemaisia tullessaan sumusta. Launtaipäivänä tuuli parani ja pääsimme taas purjehtimaan. Päivän aikana sääkin parani. Puotilaan saavuimme klo 4:58, yhteensä matka kesti 46 h ja taitoimme n. 260 mailin matkan tällä legillä. Uni maittoi, sillä Jussi oli nukkunut kahden edellisen vuorokauden aikana yhteensä 1,5 h. Laitoimme kellon soimaan ehtiäksemme venekerhon kauden avajaisiin - kyllä pullakahvit maistuivat hyvälle. Kokonaisuudessaan tuulet olivat suotuisat ja reissu meni suunnitelmien mukaan.
2.5.2010
30.4.-2.5.2010 Visby - Puotila
Lähdimme Visbystä klo 6:58 kohti Puotilaa. Tuulta ei ollut juuri mutta pääsimme osan päivää purjeilla ja osan kone auttoi. Iltapäivästä aurinko paistoi niin lämpimästi, että jouduimme kuorimaan osan päällivaatteista pois. No, se oli hetken huvi ja kohta jouduimme taas pukemaan. Yö ja aamu olivat kylmät ja totesimme, että huomaa, että lähestymme rakasta kotimaatamme Suomea. Yöllä kun Taina oli nukkumassa, nousi sankka sumu ja Jussi joutui ensimmäistä kertaa ottamaan tutkan käyttöön. Laivat näkyivät tutkasta hyvin. Ne laivat, jotka tulivat näköetäisyydelle, olivat aavemaisia tullessaan sumusta. Launtaipäivänä tuuli parani ja pääsimme taas purjehtimaan. Päivän aikana sääkin parani. Puotilaan saavuimme klo 4:58, yhteensä matka kesti 46 h ja taitoimme n. 260 mailin matkan tällä legillä. Uni maittoi, sillä Jussi oli nukkunut kahden edellisen vuorokauden aikana yhteensä 1,5 h. Laitoimme kellon soimaan ehtiäksemme venekerhon kauden avajaisiin - kyllä pullakahvit maistuivat hyvälle. Kokonaisuudessaan tuulet olivat suotuisat ja reissu meni suunnitelmien mukaan.
30.4.2010
29.4.2010 Byxelkrok - Visby
Byxelkrokin satamasta lähdimme aamulla 7.25 ja matkasimme Visbyn satamaan jossa olimme perillä 15.25. 45 mailin matkaan taittui siis 7 tuntia. Aamupäivästä satoi vettä, ja loppupäivä oli pilvistä. Merellä seilasimme taas yksin, mutta satamassa 2 vierasvenettä - molemmat suomalaisia! Uusia Hanseja matkalla Greswaldista Helsinkiin. Toiselta loppui menovesi ja joutuivat pysähtymään tankkaamaan. Jatkamme kaikki huomenaamuna kohti Suomea. Jussi totesi illalla, että täytyy vielä hiplata ja minä toiveikkaana höristin korviani kunnes Jussi jatkoi, että sitä spinnua ;)
28.4.2010
28.4.2010 Kalmari - Byxelkrok
Tänään päivällä purjehdimme itse vain 45 minuuttia, muuten Volvon peltigenoa vei meitä eteenpäin. Huhtikuinen Byxelkrokin satama melko hiljainen, mutta kesällä varmasti vilkas ja viihtyisä vierasvenesatama!
27.4.2010 Sandhamn - Kalmari
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYTozmncwIjAPYh2pQriYyOTMXq8dv2958ZLtKc123x2hGefeUFdPP9WqDbcqRzJlcRTbo-0L-fSFDbbS8uhmxI_ARM4Hbc0vgcJfq072l2I_5OkjtjHFkxdYdqBPeK2LVuRx2_V4vaZPw/s320/0.jpg)
Päivä alkoi heti aamusta hyvin lämpöisenä, tuuli oli kevyttä ja purjehtimisen pystyi ottamaan lunkisti, kuten kuvasta näkyy ;) Tuuli loppui kesken matkan teon, mutta onneksi Jussi-MacGyver-Koistinen löysi vuotokohdan, joka oli moottorin äänenvaimentajan ja pakoputken klemmareiden löystyminen, ja sai sen korjattua, joten pystyimme huoletta käyttämään konetta. Kalmarissa täysi kesäkeli - lähes 20 astetta!
27.4.2010
26.4.2010 Simrishamn - Sandhamn
Purhejhuspäivämme alkoi tuulettomissa merkeissä, ja jouduimme laittamaan koneen päälle. Noin tunnin kuluttua sammutimme koneen ja pian sen jälkeen huomasimme vettä pilssissä. Sitä oli tullut kaikkiaan noin 60 litraa! Tuuli oli loppupäivän hyvä, ja ilman vesivahinkoa päivä oli hyvä purjehduspäivä :)
25.4.2010
25.4.2010 Ystad - Simrishamn
Ystadista matkaa jatkettiin Simrishamniin aurinkoisessa säässä. Tuuli ei ollut puolellamme ja 28 mailin matkaan kului 9 tuntia ja 10 minuuttia. Sprayhoodin suojassa oli jopa lämmintä. Tapansa mukaan Taina otti torkut kesken matkaa. Rannassa näimme, kuinka kalastajat olivat saaneet uistimella useita yli 10 kg:n lohia!
24.4.2010 Klintholm - Ystad
Päivän tavoitteena oli purjehtia Klintholmista Ystadiin. Matkaa oli 55 mailia ja se taittui 9 tunnin purjehduksella mukavassa myötätuulessa ja kauniissa säässä. Monin saari, jossa Klintholmin satama sijaitsi, päättyi hienoihin kalkkikivikallioihin. Eilen Klintholmin satamassa huomasimme siipirattaan olevan rikki. Uskomatonta - Ystadin sataman huoltopaikalta löytyi juuri sopiva siipiratas, joten kone taas käytössä. Ystad on hyvin viehättävä kaupunki!
23.4.2010
23.04.2010 Boltenhagen - Klintholm
Ensimmäinen purjehduspäivä uudella veneellä alkoi aikaisin aamulla. Herätyskello soi 6.00, noustuamme söimme aamupalan ja 7.25 lähdimme matkaan. Olimme illalla 19.25 Klintholmissa. 12 tunnin päivä, jonka aikana matkaa kertyi 72 mailia. Purjehdussääksi sattui pilvistä, mutta aurinko paistoi osan päivästä. Parhaaksi surffiksi mitattiin 13,5 solmua. Tuuli yltyi päivän mittaan ja rantautuessamme huomasimme, että koneesta ei tule vettä. Siipipyörä oli rikki eli purjehtimiseksi menee tämäkin reissu ;) Pääsimme kuitenkin satamaan ja kun saimme veneen kiinni, tuli paikallinen satamakapteeni heti viivana pyörällään paikalle ja sanoi, että laituri on isoille veneille. Jussi totesi minulle suomeksi, että tämä on iso vene. Satamakapteeni oli päissään eikä oikein ymmärtänyt englantia mutta onneksi meidän ei tarvinnut siirtää venettä. Satamakapteeni pyysi meiltä 27 euroa pelkästä kiinnityksestä, suihkustakin olisi joutunut maksamaan erikseen!
22.04.2010 Boltenhagen
Päivämme Boltenhagenissa alkoi aurinkoisissa merkeissä. Olimme sopineet että Joachim tulee hakemaan meidät hotellilta veneen luokse, mutta hän olikin aikataulusta tunnin myöhässä. Kyyti kuitenkin tuli, ja pääsimme tarkastamaan venettä. Kaikki oli juuri niin kuin oltiin sovittukin. Tarkistuksen jälkeen lähdimme kylälle syömään ja ostamaan ruokaa tulevaa matkaa varten. Illansuussa kävimme vielä kävelemässä Baltic Promanadella, josta löytyi myös Helsinki.
20.-21.04.2010 Helsinki-Travemunde-Boltenhagen
Matkamme Saksaan alkoi Helsingissä laivaterminaalista, jossa jouduimme lähes tunnin odottamaan laivan lähtöä. Laivan lähdettyä ainoa duuni oli syödä ja täytyy sanoa, että laivan seisova pöytä oli mahtava ja vaikka olimme päättäneet hillitä itsemme, oli syönnin päällä käytävä nukkumassa, että taas jaksoi syödä. Ihmisiä oli paljon liikkeellä Saksaan päin, ja osa matkustajista joutui nukkumaan lattialla matkatavaroille tarkoitetussa huoneessa. Saksaan päästyämme ei laivasta ulostulokaan sujunut jouhevasti, vain matkatavaroiden kanssa ulospääsy kesti tunnin verran. Terminaalista onnistuimme saamaan heti taksin, jonka kuljettaja ei tosin puhunut hyvin saksaa eikä englantia - syntyi lievä kielimuuri. Selvisimme kuitenkin ongelmitta Boltenhageniin hotellillemme, joka oli mennyt jo kiinni. Oveen oli jätetty meitä varten lappu jossa toivotettiin meidät tervetulleeksi ja kerrottiin että avain on laitettu huoneemme oveen päästäksemme sisään. Hotellimme on melko pieni, mutta oikein viihtyisä!
19.4.2010
Kevyt kenttävarustus veneenhakureissulle
Onneksi meidän ei ole tarvinnut jännittää matkaan lähtöä liikennevälineen takia: Islannin tuhkapilvet ovat jo viidettä päivää kiusanneet kaikkia lentomatkustajia mutta Finnlinesin lautta lähtee huomenna Vuosaaresta kohti Trevemündea. Ainoa epävarmuustekijä on ehtiikö Taina mukaan matkaan. Lista mukaan otettavista tavaroista pyrittiin pitämään minimissä mutta silti tuli pari laukullista "tarpeellista".
28.3.2010
Veneen kunnostus alkanut keväisessä Saksassa
Keväiset kuvat Saksasta ja veneen kunnostuksen alkamisesta nostivat kipparin verenpainetta. Vielä on 23 yötä lähtöön ja ulkona on edelleen metri lunta. Toivottavasti jäät lähtevät ennen kuin olemme takaisin Vartiokylän lahdella. Listaa mukaan tulevista tavaroista on jo tehty; toivottavasti jaksamme kantaa kaiken mikä olisi tarkoitus ottaa mukaan.
14.3.2010
Veneen ostoreissu 16.-17.10.2009Saksaan
Lentoyhtiö mainostavat halpoja lentoja mutta kun oikeasti on tarve halvalle lennolle, ei sitä löydy. Kohtuuhintainen lento löytyi AirBalticilta ja lensimme Hampuriin Riikan kautta mutta vaihtoaika oli niin lyhyt, että ehtiäksemme lennolle meidän piti juosta; koneen ovi sulkeutui perässämme.
Matka Hampurista Boltenhageniin taittui mukavasti henkilöautolla. Ilma oli kuulaan raikas, ehkä vähän jo talvea enteilevä viileys.
Perillä katsastimme veneen ja kuuntelimme sujuvasti saksaa. Vene oli siinä kunnossa kuin sen pitikin ja kaupat syntyivät. Tosin rahojen siirtoon Suomesta Saksaan meni odotettua kauemmin mutta se ei haitannut koska meille tarjottiin kahvia ja teetä. Venen sijaitsi kauniissa Boltenhagenin satamassa, jossa oli aivan uusi vierasvenesatama sekä iso kylpylähotelli. Tehdessämme lähtöä, Jussi huomasi, että ostamansa vene oli päässyt hotellin esitteeseen. Tietysti otimme pari sellaista mukaan.
Illalla kävimme tutustumassa pikaisesti Hampuriin mutta uni alkoi painaa jo aikaisessa vaiheessa silmää, joten suuntasimme hotelliin.
Kotimatkalla Jussi totesi, että nyt alkaa pitkä ja pimeä talvi ja kevään odotus - onneksi hän ei tiennyt kuinka oikeassa hän oli talven suhteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)