23.4.2012
Kesäloma 2010 Höga Kusten
3.7.2010 Puotila-Barsund (45 nm)
Lähdimme Puotilasta puoli kymmenen maissa ensimmäiselle yhteiselle neljän viikon purjehduksellemme. Rannassa valistivat, ettei ole taattua, että tulemme yhtä matkaa takaisin. Sää oli lämmin ja onneksi tuulikin virisi pian lähdön jälkeen. Santahaminan edustalla jouduimme keskelle 8:ien ja 6:sten kilpailua ja yritimme parhaamme mukaan olla mahdollisimman vähän häiriöksi. Iceman (Kimin vene) tervehti meitä ajaessaan ohi Porkkalanniemellä. Loppumatka n. 40 min. koneella kun tuuli kääntyi vastaiseksi.
4.7.2010 Barsund-Hamnholmen (50 nm)
Hyvin, hyvin lämmintä mutta tuuletonta, joten peltigenoa auttoi osan matkasta. Vastaan tuli Elan 40 mutta räpylä ei noussut tervehdykseen. Koska matkan teko oli helppoa, onnistui Tainalta hiustenpesu kesken matkan. Pikkuskapa Finngulf 33:n kanssa, ohitettuamme heidät, päättivät he turvautua peltigenoansa tehoihin. Yövyimme Hanmholmenissa yksin.
5.7.2010 Hamnholmen-Bänö (55 nm)
Mielettömän hieno purjehduspäivä! Aamulla oli niin lämmintä, että tarkeni T-paidassa, päivemmällä oli takki kuitenkin tarpeen. Olimme suunnitelleet pysähdystä Korppooströmissä mutta koska keli on niin mahtava, jatkoimme matkaa. Vastaan tulivat niin Silja Line, Tallink ja Viking Line sekä lisäksi yksi rahtialus. Reissun ensimmäinen istuintyyny yli laidan. Nyt osuimmekin suositumpaan ankkuripaikkaan; kanssamme yötä vietti yli 20 venettä. Lettuja iltapalaksi.
6.7.2010 Bänö-Maarianhamina (33 nm)
Purjein ja koneella ohi Degerön, jossa huomasimme Sea Ladyn yöpyneen. Jälleen oli isoja laivoja liikenteessä. Tuuli parani päivän mittaan ja pääsimme Maarianhaminaan purjehtien. Tänään meni tämän reissun toinen istuintyyny yli laidan. Illalla menimme vakiomestaan syömään sinihomejuustorullakebabit ja haimme kaupasta leivokset iltateelle – NAM! Satamamaksu 25 e.
7.7.2010 Maarianhamina-Grisslehamn (40 nm)
Taas upea purjehdussää: aurinko paistoi ja tuuli sopivasti. Päivämatka oli karvan verran yli 40 merimailia ja se taittui tasan 5 tunnissa, joten keskinopeudeksi tuli tasan 8 solua. Huiput GPS:n mukaan 9,6 solmua. Tänään meni 1. lippalakki mereen. Kylän raitilta löysimme veneeseen uuden maton ja ostimme niitä saman tien kaksi. Satamamuodollisuudet hoidimme suomeksi; maksua (100 kr) vastaanottanut rouva oli muuttanut joku 30 v sitten Ruotsiin mutta halusi puhua kanssamme äidinkieltään. Grisslehamnin vierasvenesatamasta pääsee lautalla Maarianhaminaan ja reitti on erittäin suosittu.
8.7.2010 Grisslehamn-Öregrund (23 nm)
Aurinkoinen, lämmin sää mutta hyvin vaihteleva, puuskittainen tuuli. Onneksi matka oli suhteellisen lyhyt, joten olimme hyvissä ajoin perillä ja ehdimme nauttimaan lounasajan tarjouksista. Tosin Tainalla oli jo niin nälkä, ettei enää osannut ruotsia yhtään! Ostimme uudet istuintyynyt mereen menneiden tilalle. Satama täyttyi melkein heti saavuttuamme ruotsalaiseskaaderin veneistä – myös he olivat matkalla Höga Kustenille. Satamamaksu 200 kr.
9.7.2010 Öregrund-Storjungfru (68 nm)
Tuuli heti aamusta ja matka taittui – GPS näytti hetken 9,8 solmua ja päivän keskinopeudeksi tuli yli 7 solmua. Tänään meni mereen 1. silmälasit. Tainan ottaessa päikkäreitä, sai Jussi seurakseen toisen tipun – veneellämme vieraili pariin otteeseen jonkun sortin käpylintu. Istui hetken sprayhoodin suojassa, Jussin takin liepeellä, kaiteella ja kumiveneen päällä ennen kuin jatkoi matkaansa. Satama oli melko ahdas ja matala, yksi vene kolisteli kölillään kiviä, meillä kaikki hyvin. Storjungfrulla oli kaunis vanha puinen kirkko ja muutamia pieniä vuokramökkejä. Hinta veneen kiinnittämisestä oli 40 kr.
10.7.2010 Storjungfru-Mellanfjärden (55 nm)
Tuuli oli aamusta heikohkoa mutta virisi päivän mittaan. Tänään oli ensimmäinen pilvinen ja viileä päivä. Myötätuuli keikutti venettä sen verran, että Jussi veti genoan sisään. Parhaimmillaan GPS mittasi 11 solmun surffin, keskinopeudeksi tuli 7 solmua. Valitettavasti tuuli loppui ja jouduimme ajamaan viimeiset 7 mailia koneella. Iltakävelyllä musta mirri tykästyi Jussiin ja kiehnäsi ja kehräsi kinttua vasten. Mellanfjärdenissä oli pieni siisti satama ja pari suomalaista venettä. 120 kr/yö.
11.7.2010 Mellanfjärden-Härnösand (55 nm)
Aurinko paistoi heti aamusta mutta tuuli oli heikkoa, joten päivä alkoi konetta kuunnellen. Reilun tunnin jälkeen pääsimme purjehtimaan ja tuulta riitti aina Häronön –saaren pohjoispuolella. Ruotsin ”Pitonit” näkyivät jo tänään, huomenna jo melkein perillä. Härnösandin satamassa oli hyvin tilaa. Varsinainen vierassatama oli vajaan kilometrin päässä sillan toisella puolella mutta lähin suihku oli viereisessä hotellissa mutta se oli maksullinen. Kuulin vähän väärin hinnan, respa ilmoitti 50 kr per person ja minä kuulin 15 kr per person. Kävimme veneellä hakemassa suihkuvehkeet ja tasarahan. Respa oli tosi hyvällä tuulella ja päästi meidät suihkuun 30 kruunulla – suihku osoittautuikin yksityissaunaksi! Näimme hyvin erikoisen pilvimuodostelman ja illalla alkoikin sataa; eka kerta reissussa. 120 kr per yö, sis. sähkön.
12.7.2010 Härnösand-Ulvön (35 nm)
Aamu valkeni poutaisena ja lähes pilvettömänä. Päivä lämpeni lähes kuumaksi. Kävimme ostoksilla Lidlissä, löysimme Jussille uudet lasit ja veneeseen ”jarrumattoa” pitämään tavaroita paikoillaan. Lounastimme kivassa ravintolassa ja tutustuimme tuomiokirkkoon, jossa oli tosi kasvomuistiton opas: kävijöitä oli ehkä kymmenen, opas jutteli kanssamme lähes kymmenen minuuttia ja kun olimme katselleet kirkkoa omin päin ja olimme lähdössä pois, alkoi opas puhua meille ihan kuin ei olisi meitä koskaan nähnytkään! Matkalla veneelle teimme äkkipäätöksen jatkaa matkaa, tuuli oli alkumatkan suotuisa mutta sitten se hiipui 5 metriin, jäi vain ilkeä maininki ja vene keikkui ikävästi. Ulvöhön pääsi kaunista kapeaa reittiä.60 kr per yö.
13.7.2010 Ulvön-Mjältön (3 nm)
Aamu oli tuulinen ja pilvinen.
Kävelimme Ulvön kylän raitin päästä päähän - kaikki oli mukavasti yhden kadun varressa. Löysimme jopa pari merikäärmettä luikertelemassa.
Saarella oli tosi vanha kirkko (v 1622), johon ei päässyt enää käymään. Teimme päivän reittisuunnitelmaa ja katsoimme kartasta lähialueen korkeinta kohtaa ja totesimme, että se on vähän sivussa suunnitellusta reitistä. Karttaa katsoessamme huomasimme yhdessä läheisessä saaressa hauskan pyöreän laguunin ja päätimme lähteä katsomaan pääseekö sinne veneellä. Lähestyessämme olimme varmoja, ettei laguuniin pääse mutta sitten näimme muita veneitä. Paikka osoittautuikin aivan ihanaksi ja päätimme jäädä yöksi. Kiipesimme saaren korkeimmalle kohdalle (236 m = Ruotsin korkein saari). Matkalla kuulimme, että on tapana viedä kivi saaren huipulla olevaan kasaan ja sen teimme.
Pilvet olivat ensin melko alhaalla, joten emme nähneet hetkee alas mutta pilvet hävisivät. Kun pääsimme alas kävimme uimassa, söimme ja nautimme lähiveneen musikantin soitosta ja laulusta (saman, joka oli soittanut ja laulanut jo Storjungfru´lla). Viereisen veneen pariskunta oli myös matkalla Höga Kustenille; se oli heidän toinen yrityksensä, sillä ensimmäisellä kerralla rouva oli sairastunut. 50 kr yö.
14.7.2010 Mjältön-Järnäsklubben (45 nm)
Aamulla satoi hetken ja lähdimme sen tauottua. Saarten suojissa meno oli hiljaista mutta avomerellä meno parani. Aurinkoisessa säässä matka taittui mukavasti ja saimme kiinni ensin yhden veneen ja sitten toisen, jota ensin luulimme merimerkiksi mutta olikin perä edellä vastaan tullut spinnulla edennyt purjevene. Järnäsklubben on pienin satama, jossa kävimme; veneestä kun astui laiturille, oli suoraan ravintolassa. Ravintola oli erittäin suosittu ja lähes kaikki pöydät oli varattu illaksi. Onneksi saimme pöydän ja ruoka oli hyvää. Pienen iltakävelyn päätteeksi ostimme ravintolasta porkkanakakut iltateen seuraksi. Satamamaksu 60 kr, sis. sähkön.
15.7.2010 Järnäsklubben-Vaasa (70 nm)
Lähtiessämme jouduimme peruuttamaan satamasta koska vene ei olisi mahtunut kääntymään. Päivä oli aurinkoinen ja heti merelle päästyämme vauhtikin nousi yli 6 solmun. Matka taittui joutuisasti mutta kannella oli melko kylmä, joten Taina oleili sisällä vällyn alla lukien kirjaa. Kartan mukaan Vaasassa oli kolme satamaa ja päätimme mennä lähinnä keskustaa olevaan. No, sitä ei sitten enää ollutkaan eikä info-pisteessä osattu neuvoa mihin pitää mennä. Onneksi kahvilan tarjoilija osasi neuvoa meille oikean paikan – nyt vielä jännitettiin sähkölinjojen korkeutta; mastommehan ylettää vähän yli 18 metrin korkeuteen.
16.7.2010 Vaasa
1. välipäivä: pesua ja siivousta – niin veneen sisällä kuin ulkona sekä pyykit. Kiertelimme Vaasaa kävellen, syöpöttelimme itsemme täyteen Pizza Raxissa ja kävimme kirjastossa katsomassa säätietoja. Satama oli siisti ja saimme ”nauttia” hevy-konsertista pitkälle yöhön. 15 e per yö.
17.7.2010 Vaasa-Kristiinankaupunki (70 nm)
Olimme laittaneet kellon soimaan viideltä. Nautittuamme konsertista aamuyöhön asti, olimme ehkä vähän helpottuneita kun sumun vuoksi pystyimme siirtämään lähtöä ja ottamaan vielä tunnin unet. Koko päivä tylsää koneella ajoa mutta onneksi aurinko paistoi. Kristiinankaupungin lahdella kaiku näytti 2,0 m ja meidän syväys on 2,05 – taisi jäädä kaupunginlahteen jäljiltämme perunanistutusvako. Juuri kun olimme lähestymässä laituria, Taina kuuli klik ja plumps ja 1. kello meni mereen. Myös Kristiinankaupungissa pääsimme ”nauttimaan” musiikista klo 02:30 asti – toiselta rannalta suomeksi (Heidi Kyrö) ja toiselta ruotsiksi (emme tunnistaneet artistia).
18.-19.7.2010 Kristiinankaupunki
Kristiinankaupungissa oli markkinat ja löysimme sieltä veneen astianpesualtaan päälle puisen levyn. Autoimme veljeäni Teuvoa ja hänen perhettään purkamaan kirpparikatoksen. Pääsimme taas saunomaan privaatisti; venesatama oli hotellin yhteydessä ja satamamaksuun sisältyi sauna. Satamamaksu oli 10 e per yö, sis. sähkön.
Kävimme Kristiinankaupungin kuulussa kenkäkaupassa, Uudessa kirkossa ja kotiseutumuseossa. Katri värjäsi Tainan hiukset ja leikkasi otsatukan – kiva olla taas siisti. Olimme suunnitelleet lähtevämme pienelle purjehdusretkelle Teuvon ja hänen perheensä kanssa mutta kun tulimme satamaan, oli se täyttynyt ruotsalaisesta eskaaderista. Osa heistä oli kiinnittynyt hotellin kiviaitaan, joten emme lähteneet merelle, jotta emme menettäisi laituripaikkaamme. Kuulemma satamassa ei juuri koskaan ole ketään ja nyt sitten piti tulla ruuhka kun tulimme käymään. Pari päivää meni nopeasti ja taas oli aika jatkaa matkaa.
20.7.2010 Kristiinankaupunki-Rauma (87 nm)
Aamulla satoi reilun puoli tuntia ihan rivakasti, jonka jälkeen sää selkeni. Pääsimme purjein n. 50 mailia. Porin edustalla oli mielenkiintoisen korkeat aallot, joilla ratsastaen etenimme hyvin. Tuuli kääntyi illansuussa vastaiseksi ja jouduimme turvautumaan koneen apuun. Koko rannikko Vaasasta alaspäin on hyvin kivikkoista, joten heti kun tuuli ei ollut suotuisa, jouduimme turvautumaan koneen apuun – väylät paikoin hyvinkin kapeita joten luoviminen ei onnistu. Raumalla kolme satamaa, joista valkkasimme keskustan tuntumasta väylältään riittävän syvän.
21.7.2010 Rauma
Aamulla kuulimme, että satama jossa olimme, ei enää ollut vierasvenesatama, mutta saimme jäädä vielä toiseksi yöksi sillä paikan omistaja oli reissussa. Jussi maksoi omistajalle pullakahvit kahvilaan (2,50 e eli melko edulliset pari yötä). Vessaa ja suihkua ei ollut mutta se ei tahtia haitannut sillä veneessä on kaikki tarvittava. Kävelimme keskustaan (3 km) ja tutustuimme vanhaan Raumaan kävellen ja sight seeing –junan kyydissä - näimme toki muitakin mahdollisia kulkuneuvoja mutta valitettavasti toisaiseksi veneemme on liian pieni, jotta kuvan mukainen kulkupeli mahtuisi mukaan. Lämpöä oli mittarin mukaan 27 astetta, joten tarkenimme hyvin. Taina katseli uutta kelloa pudonneen tilalle mutta ei vielä raaskinut ostaa. Rauma oli positiivinen yllätys.
22.7.2010 Rauma-Uusikaupunki (35 nm)
Matkaan heti klo 7 jälkeen. Valitettavasti jälleen vastatuulta, onneksi saaristossa ei ollut aaltoja. Viimeiset 5 mailia pääsimme purjein eli kovempaa kuin koneella ; ) Satama oli kiva ja siisti mutta kovin, kovin täynnä. Satamakahvilassa oli myynnissä taidetta ja kirjoja; Taina osti parin euron romaanin. Kävimme syömässä paikallisen rullakebabin, joka oli melkoisen iso ja sen päälle oli pakko ottaa pienet päkärit. Kebab-paikan omistaja keräsi suomalaisia vanhoja seteleitä ja hänellä olikin niitä vitriinissä melkoisesti, osa melko vanhoja. Satamamaksu 17 e yö + 2 e sähkö, sisälsi saunan
23.7.2010 Uusikaupunki-Prostvik (50 nm)
Vihdoin purjehduskeli! Pääsimme purjehtimaan myötätuulessa, ei kylläkään ollut kovin lämmintä. Pari purkkaria yritti kovasti ohi mutta kun otimme genoan sisään ja nostimme isopurjeen, jäi se vain yritykseksi. Yhden kummelin etsintä oli hankalaa ja lähemmäksi tultuamme selvisi miksi: merimetsot olivat ”valkaisseet” koko luodon, joten kummeli ei erottunut. Ankkurissa yön.
24.7.2010 Prostvik-Hamnholmen (20 nm)
Luvattua ukkosta ja sadetta ei tullut, joten jatkoimme matkaamme Paraisten portin kautta Hamnholmeniin. Purjeet vetivät hyvin ja matka taittui mutta kuvan paatti meni silti pikkuhiljaa ohitse.
Ensimmäistä kertaa kumivene mukana, joten kävimme myös maissa. Lähdimme etsimään hevosia, joita olimme nähneet iltahämärissä menomatkalla. Löysimme lampaita
ja ne söivät mukana olleet leivät. Löysimme vähän myöhemmin hevoset, jotka haistoivat että minulla oli ollut leipää mukana ja lähtivät seuraamaan meitä.
Yksi niistä olisi halunnut tulla mukaan kun alkoi kuopsuttaa kumivenettä. Jussille tuli kiire lähteä rannasta ennen kuin vene menee rikki. Pienen harhautuksen jälkeen myös Taina pääsi kumiveneeseen. Tainaa alkoi olla jo vähän mustasukkainen Jussista: ensin tuli vieras tipu kylkeen kiinni, sitten mirri kiehnäämään kinttuun ja nyt tamma yritti samaan kyytiin! Illalla näimme merikotkan liitävän saaren yllä.
25.7.2010 Hamnholmen
Säätiedotus lupasi vastatuulta, joten päätimme pitää vapaapäivän ja nukkua pitkään. Söimme hyvin ja kävimme uimassa, jopa Tainan mielestä vesi oli lämmintä.
26.7.2010 Hamnholmen-Horsholmen (50 nm)
Tuuli virisi vasta Hangon lähellä. Kun purjehdus alkoi, alkoi samalla pieni kisailu X 34:n kanssa: pistivät hyvin kampoihin mutta päivä oli meidän. Olin juuri paistamassa pihvejä Hangon edustalla kun suuri merivartioston kumivene ajoi viereen ja he puhalluttivat Jussin - olisiko ruoan tuoksu houkutellut heidät vai se että kaikki muut menivät koneella Hankoon ja me jatkoimme matkaa purjein. Suuntasimme Jussaröhön mutta satamassa oli ainoastaan yksi paikka ihan rannassa emmekä päässeet sinne syväyksen vuoksi, joten jouduimme palaamaan vähän matkaa takaisin ankkuripaikkaan.
27.7.2010 Horsholmen-Tallinna (50 nm)
Jussarön jälkeisellä luodolla näimme 3 merikotkaa lämmittelemässä auringossa. Tylsää koneella ajoa lähes koko päivän sillä tuulta ei ollut nimeksikään. Sumu nousi ennen puolta päivää ja jatkui Tallinnaan asti. Onneksi meillä oli tutka. Tutka näytti kolmea pistettä, jotka eivät liikkuneet ja yhtä joka lähestyi kovaa vauhtia. Lähestynyt vene oli pieni moottorivene, joka mielestämme meni liian kovaa vauhtia näkyvyyteen nähden, joka oli max 75 metriä. Paikoillaan olleet pisteet osoittautuivat redillä oleviksi rahtilaivoiksi, joista yksi tuli aavemaisesti näkyviin sumun keskeltä.
Sumu oli vielä rannassakin tiheää sillä Piritan sataman aallonmurtajalta ei nähnyt laitureita. Satamamaksu 280 kr, sis. vesi, suihku/sauna 60 kr.
28.-29.7.2010 Tallinna
Kävimme tarkistamassa Tallinnan keskustan uuden venesataman: sijainti ja fasiliteetit erinomaiset mutta hinta mielestämme kallis – 550 kr. Sataman katsastuksen jälkeen tiemme vei tuttuun kahvilaan, jossa nautimme virvokkeita ja herkkuja.
Tallinnassa oli niin lämmin, että Tainakin otti laiturilla suihkun. Tuli ihan mieleen Thaimaa, illalla lämmintä 30 astetta ja tarkeni syödä ulkona.
Kävimme tutustumassa Tuomiokirkkoon, Taina kävi ripsipermanentissa ja löysimme Everlock–tuotteita veneeseen paikallisesta keittiötarvikkeita myyvästä kaupasta. Ja kuten aina, ostimme Selveristä herkkuja kotimatkaa varten.
30.7.2010 Tallinna-Halsholmen (60 nm)
Aamupalaa nauttiessamme satoi vettä mutta onneksi lähtiessämme se oli loppunut ja päivän mittaan lämpeni niin, että Suomen puolella oli jo ihan hellettä. Kasuunin kohdalla nostimme spinnun kun tuuli vähän heikkeni. Meno oli mukavaa kun meri tasoittui ja spinnu veti. Saaressa oli sauna lämpimänä ja pääsimme saunaan ja uimaan.
31.7.2010 Halsholmen-Puotila (16 nm)
Kotimatka – takana on ensimmäinen neljän viikon purjehdus. Ja vaikka rannassa lähtiessä vähän varoiteltiin, niin yhdessä tultiin kotiin. Oli hieno reissu ja kiva, että tällä kertaa pääsimme perille Höga Kustenille – ensimmäisellä kerrallahan matka tyssäsi kun toisena päivän Ruotsin puolella potkurista putosi toinen lapa. Ehkä vielä joskus käymme uudelleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)