5.5.2012
Kesäloma 2011 Riika ja Pärnu
2.7.2010 Puotila-Dirham (88 nm)
Dallailimme auringonpaisteessa puoli seitsemän maissa rantaan ja katselimme näkyykö Satumaata mutta he olivat jo lähteneet. Kohta Kotiluodon jälkeen huomasimme, että karttaplotteri ei toimi, joten jouduimme lähtemään reissuun ilman sen apua. Tuuli oli kevyttä ja matka Harmajalle kesti 2 h. Avomerellä tuuli virisi ja näimme paljon uistelijoita ja mietimme olisiko ollut jotkut lohikisat. Ensimmäinen päivä myötätuulessa ja lämpimässä säässä Dirhamiin, jossa Tiina ja Mauno olivat vastassa. Olimme varustautuneet reissuun hyvin - 18 kpl 1,5 l inkiväärisimapulloa. (13 e / yö).
3.7.2010 Dirham-Haapsalu (23 nm)
Tiina ja Mauno olivat jo kotimatkalla ja suuntasivat Prangliin ja sieltä kotiin. Me lähdimme kohti Haapsalun kakkubaaria heikossa vastaisessa tuulessa. Vähän ennen käännöstä Haapsaluun, oli keskellä väylää ankkurissa suomalainen purjevene – onneksi siinä oli tilaa väistää mutta siltikin. Jussi mietti, että olisiko se pitänyt ottaa hinaukseen. Satumaa saapui myöhemmin illalla, olivat yöpyneet Lohusalussa, jota mekin alun perin olimme suunnitelleet ensimmäiseksi etapiksi. Vesipumppu lakkasi toimimasta. (10 e / yö).
4.7.2010 Haapsalu
Jussi aloitti aamun korjaamalla vesipumpun. Onneksi vika ei ollut suuri, vain kosketushäiriö liittimessä. Kiertelimme kaupungilla, ostimme veneeseen ruokaa ja kakkubaarissa käydessämme totesimme, että laman kurjimus näkyy myös siellä – kakkutiski oli poistettu kokonaan ja tilalle laitettu pöytiä kahvila-asiakkaille. Onneksi kaupasta oli vielä laaja valikoima erilaisia herkkuja. Pumppu toimi välillä mutta taas illalla hampaiden pesun aikaan lakkasi toimimasta. Nyt tiedettiin vika ja se oli nopeasti korjattu. 10 e / yö
5.7.2010 Haapsalu – Virtsu - Roomassaare (80 nm)
Lähtö ei ollut helppo, sillä jäimme kiinni poijuun – vesi oli matalalla ja poijut veneemme pituuteen nähden liian lähellä laituria. Köliin tuli varmasti jäljet mutta vaurion näkee vasta syksyllä veneen noston jälkeen. Tuuli oli rauhallinen ja Rohukülan-Hiidenmaan laivaväylän jälkeen se hiipui ja vauhti putosi alle 3 solmun, joten turvauduimme jonkin aikaa peltigenoan eteenpäin vievään voimaan. Sitten tuuli virisi ja kun lähestyimme Virtsua, se oikeastaan yltyi. Olimme suunnitelleet yöpyvämme Virtsussa mutta vesi oli niin matalalla, ettemme päässeet laiturin taakse suojaan, joten Jussi päätti, että jatkamme matkaa Roomassaareen. Se oli hyvä päätös sillä rivakassa myötätuulessa matka taittui. Pieni välikohtaus sattui kun vaihdoimme isopurjetta toiselle halssille: skuuttiköyttä levangissa kiinni pitävä sokkeli aukesi ja puomi pääsi karkaamaan – onneksi skuutissa oli solmu päässä eikä isopurjeen skuuttiblogi mennyt mereen. Jussi naarasi skuutin ja kiinnitti sen takaisin. Päätimme hankkia uuden sokkelin, jonka saa väännettyä lukkoon.
6.7.2010 Roomassaare
Satamasta pääsee kätevästi keskustaan bussilla eikä kyyti maksa paljoa. Kävimme tutustumassa Piispanlinnaan ja sen historiaan. Piispanlinnassa esitellään Saarenmaan historiaa aina tähän päivään asti, myös Neuvostovallan aikaista. Linna pihalla törmäsimme linnan herraan ja neitoon. Historiakierroksen jälkeen oli tietenkin nälkä ja tyydytimme sen syömällä hyvät possunfileet kellariravintolassa. Kaupasta vielä ihanat rähmäpullat iltateetä varten, vähän ruokaa ja bussilla kohti satamaa, jossa meidän lisäksemme oli yksi vierasvene. Satama oli siisti ja lämpimän päivän jälkeen oli mukava käydä suihkussa. (20 e/yö).
7.7.2010 Roomassaare-Ruhnu (42 nm)
Ihana aurinkoinen aamu, miellyttävä 5 m tuuli sivusta, joka loppumatkasta kääntyi lähes vastaiseksi. Vene kulki mukavasti 6-7 solmun vauhtia. Merellä oli hiljaista, aamulla näimme 2 venettä menossa Kuressaaresa Ruotsin suuntaan. Ruhnua lähestyessämme näimme veneitä lähtevän satamasta, joten ajattelimme, että mahdumme. Onneksi olimme ajoissa, sillä Illan mittaan satama täyttyi. Erikoista oli, että lähes joka veneessa oli koira tai kissa tai molemmat. Vuokrasimme satamasta polkupyörät ja poljimme n 3 km kylälle ja matkalla näimme erikoisen liikennemerkin ja taideteoksen. Kävimme Viron vanhimmassa puisessa rakennuksessa, v 1644 rakennetussa kirkossa. VALTAVIA, lähes pienen linnun kokoisia paarmoja!
8.7.2010 Ruhnu-Riika (66 nm)
Todella lämmin aamu ja lähdimme matkaan t-paidoissa. Pari ensimmäistä tuntia kone avitti isopurjetta, jonka jälkeen matka jatkui purjein ja etenimme 5-6 solmun vauhtia. Tuuli oli heikkoa vastaista ja meren pinta oli tyyni – taivaallinen eiku sika makee viimesen päälle purjehduskeli! Meno oli niin mukavaa, että otimme jopa hetken aurinkoa kannella. Vajaan viiden tunnin jälkeen jouduimme taas turvautumaan koneeseen mutta kun Riikan joelle, pystyimme taas etenemään pelkin purjein lähes satamaan asti. Tallink Silja Serenade lähti juuri Riikasta kun saavuimme sinne. Sataman uima-allas, jota Jussi oli hehkuttanut, oli täytetty ja paikalle oli rakenteilla avobaari. Harmi sillä nyt olisi ollut uima-altaalle käyttöä, sillä Riikassa oli tosi kuumaa ja kosteaa, ihan kuin Thaimaassa. Täällä on kissoillekin omat hotellit ; )(22 e/yö).
9.7.2010 Riika
Suunnittelimme menevämme kuuntelemaan urkukonserttia klo 12 mutta myöhästyimme. Kiertelimme vanhassa kaupungissa, kävimme syömässä ja herkkuostoksilla kauppahalleilla. Ostimme mustikoita 1,5 l / 1,8 latia; tosin me jouduimme maksamaan 2 latia kun torimyyjällä ei ollut antaa rahasta takaisin. 2 Napoleonin leivosta ja 2 herkkupötköä maksoivat yhteensä 1 latin. Kauppahalli oli täynnä ihania juustoja ja lihoja, sovimme että käymme siellä ruokaostoksilla ennen lähtöä. En löytänyt pyykkikonetta, joten pyykit ovat pesemättä.
10.7.2010 Riika (Jurmala)
Lähdimme junalla Jurmalaan katsomaan hiekkarantaa. Itse rautatieaseman löytyminen oli vaikein osuus matkasta. Etsiessämme asemaa meidät hokasi suomalainen perhe, joka oli myös matkalla Jurmalaan, joten jatkoimme yhdessä etsimistä ja pienen pohdinnan jälkeen löysimme lippuluukun ja raiteen. He olivat kotoisin Lapualta ja tulleet lentokoneella Tampereelta. Matka kesti puolisen tuntia ja maksoi 1,85 latia per hlö (meno-paluu) eli hyvin kohtuuhintaista. Jurmalassa oli pitkä kävelykatu, jossa oli ravintola toisensa perään sekä tietysti matkamuistomyymälöitä ja muita kauppoja turistien houkutukseksi sekä tivoli ja vesipuisto – sopiva siis myös lapsiperheille. Suojatietkin näki jo pitkälle kun lyhtypylväät oli raidoitettu niiden kohdalta. Ranta olikin sitten kuin etelästä: valkoista, hienoa hiekkaa silmänkantamattomiin, paljon ihmisiä ja hyvin lämmintä; osa pelasi, osa ui ja suurin osa otti aurinkoa, baareja ja kovaäänistä musiikkia. Ehdottomasti nuorten aikuisten paikka mutta ikähaitari oli laaja 0-70 vuotta ja painon suhteen sama 3-200 kg. Palattuamme veneelle saimme pestyä koneellisen pyykkiä.
11.7.2010 Riika
Veimme heti aamusta toisen satsin pyykkiä koneeseen mutta kun haimme ne, saimme todeta että joku oli ottanut ne koneesta pois likaisena. Lähdimme ajelulle raitiotievaunulla ja melko pian lähdön jälkeen huomasimme, että kuski oli tosi kiukkuisella päällä: huusi ensin yhdelle työmiehelle ikkunasta ja sitten syntyi hirveä riita äkkijarrutuksesta. Kävimme päätepysäkillä ja paluumatkalla jäimme taas kauppahalleilla pois ja ostimme herkkuja. Veneellä uusi pyykinpesuyritys, joka nyt onnistui, maksoi tosin 2 e. Oli niin kuuma, ettemme enää jaksaneet lähteä kaupungille tuhlaamaan loppuja lateja, vaikka olimme niin suunnitelleet. Heräsimme klo 00:08 rajuun ukonilmaan ja vähän ennen puolta yhtä salama tuntui iskevän tosi lähelle mutta käänsimme vain kylkeä. Parin minuutin päästä veneen keulakaiteeseen koputettiin ja kysyttiin olemmeko hengissä. Salama oli muiden suomalaisten veneilijöiden mielestä iskenyt meidän mastoomme ja kipinät olivat vain sinkoilleet. Jussi tarkisti veneen eikä heti huomannut mitään vahinkoa tapahtuneen mutta seuraavana päivänä totesi akkulaturin ja ankkurivalon maston huipusta hajonneen.
12.7.2010 Riika-Kuivits (64 nm)
Kun aamulla heräsimme kuuden maissa, satoi vettä kaatamalla. Söimme aamupalan ja sovimme, että odotamme klo 10 asti ja jos keli ei parane, olemme vielä päivän Riikassa. Sade hellitti n 45 minuutin odottelun jälkeen ja lähdimme matkaan. Vielä tuli pientä tihkua mutta näkyväisyys joella oli ok. Tuuli oli vastainen joen suulla, josta varmaan johtui valtaisat aallot, ne olivat niin isoja että Finalmentekin hyppi kuin nuori orivarsa kesällä laitumelle päästyään. Jouduimme ajamaan vasta-aallokkoon melkoisen matkan ennen kuin pystyimme ottamaan kurssin kohti Kuivitsia ja avaamaan vähän keulaa. Mutta sitten mentiinkin jo 7 solmua. Tainalle tuli huono olo ja lähti kannen alle selviytymispakettinsa viereen (suolakalat ja täytekeksit). Satamakin löytyi vaikka ainoat koordinaatit olivat lähestymispoijulle. Sataman suuaukko oli kapea ja kaikuluotain näytti sellaisia lukemia aallon pohjassa että vähän hirvitti. Suuaukosta päästyämme, ihmettelimme vähän, että missä uusi, hieno satama on – ainoa mitä näkyi, oli vanhoja laitureita ja paatteja. Kun olimme edenneet riittävän pitkälle, tuli uusi satama näkyviin oikealla pienen mutkan takaa. Sinne päästyämme totesimmekin että satama oli suojainen ja aivan uusi.
13.7.2010 Kuivits-Pärnu (48 nm)
Samanlainen lähtö kuin Riikasta: reiluja vasta-aaltoja mutta onneksi ei kuitenkaan ihan niin korkeita. N. 6 mailin jälkeen pystyimme ottamaan suunnan kohti Pärnua ja nyt kun tuuli sivusta meno oli jo miellyttävää ja joutuisaa. Aurinkokin alkoi paistaa lämpimästi. Pärnujoen suulla tuuli tuntui hiipuvan mutta kun lähestyimme laituria, se alkoi puhkua oikein kunnolla. Matkalla olimme nähneet useiden veneiden lähtevän Pärnusta, joten oletimme että mahdumme hyvin. Tilaa toki oli mutta kaikki tuulen puolella. Jouduimme muuttamaan rantautumissuunnitelmaa ja tulimme perä edellä laituriin; se ei sujunutkaan ihan helposti tai tyylikkäästi mutta mitään vahinkoa ei sattunut. Sauna oli lämmin, joten pääsimme nauttimaan löylyistä. Huom! Ei yhtään VENDAA tähän mennessä! 16 e/yö.
14.7.2010 Pärnu
Päivän tärkein tehtävä oli etsiä akkulaturi, onneksi sellainen löytyi. Tosin se on huomattavan heikkotehoinen rikkimenneeseen verrattuna (6 versus 50) mutta jääkaappi on ainoa, johon oikeastaan tarvitsemme virtaa joten emmeköhän me pärjää. Söimme oikein hyvät pippuripihvit Niklai Lehtlassa. Parit leivokset iltateen kanssa kruunasivat päivän. Riikan kuumuuteen verrattuna Pärnussa oli oikein mukava sää, t-paita ja shortsikeli.
15.7.2010 Pärnu
Lähdimme tutustumaan kaupunkiin nähtävyyskartan kanssa. Emme jaksaneet kierrosta loppuun asti kun nälkä yllätti ja suunnistimme suosittuun pizzaravintolaan. Juuri ennen pizzapaikkaan oli Jussin nimellä varustettu kauppa - tosin Jussilla ei ole sille juuri käyttöä. Pizzapaikka oli ihan täynnä ja saimme paikat parin paikallisen rouvan pöydästä. Tarjoilija kertoi tilausta tehdessämme, että jonotusaika on n. tunti mutta onneksemme pizzamme saapuivat jo 25 minuutissa ja olivat hyvät! Vatsat pinkeinä pullakaupan kautta veneelle päikkäreille. Heräsimme kovaan torvensoittoon ja ihmettelimme, että mikä on hätänä. Ulos päästyämme syy torvensoittoon selvisi. Suomalainen yksinpurjehtija oli kovassa tuulessa epäonnistunut rantautumisessa ja sotkeutunut poijuköyteemme. Onneksi laiturissamme oli vene, jossa oli ratillinen kumivene riittävän ison perämoottorin kera: he laittoivat meille uuden kiinnitysköyden toiseen poijuun, irrottivat veneen ja auttoivat sen kiinni laituriin. Onnistuneen operaation jälkeen kuulimme, että Piirivalveelle oli ilmoitettu tapahtuneesta ja he ajoivat ohi mutta eivät tulleet auttamaan.
.
16.7.2010 Pärnu
Taina kävi aamusta venenaapurin suosittelemassa kokovartalohieronnassa (1 h/20 e). Tainan ollessa hieronnassa satamasta poislähtöä yrittänyt ruotsalainen yksinpurjehtija oli jäänyt viereisen veneen ankaroliinaan kiinni ja katkaissut sen. Iltapäivästä jäi puolestaan virolaisvene poijuköysiin kiinni ja senkin sotkun selvitti suomalaiset omilla kumiveneillään – yhtään virolaista saatika viranomaista ei näkynyt. Harvoin kukaan sotkeutuu poijuköysiin mutta nyt tuuli kävi ikävimmistä mahdollisesta suunnasta ja oli puuskissa navakkaa. Onneksi ankaroliina jäi ainoaksi vahingoksi. Illalla kävimme uudelleen syömässä pippuripihvit
17.7.2010 Pärnu–Kihnu (31 nm)
Aamu valkeni mustana mutta pisaraakaan emme saaneet niskaamme taivaalta. Laidan yli sitä sitten tulikin sillä tuuli oli vastainen mutta tuuli mahdollisti purjehtimisen. Purjehdimme ulkokautta kun kaikki muut Kihnuun matkaajat ajoivat koneella sisäränniä pitkin. Rantauduttuamme huomasimme, että keulaluukku oli ollut toiselta puolelta tuuletusasennossa, joten petivaatteet olivat kastuneet. Nostimme ne ulos kuivumaan. Söimme ja pidimme ruokalevon. Levon aikana aurinkokin oli alkanut paistamaan ja tuuli + aurinko kuivattivat petivaatteet tehokkaasti. Kävimme 1,5 h kävelylenkin keskustan ja kirkon kautta takaisin rantaan. Kirkon kupeessa oli paikallinen ”peltipoliisi”. Kävimme myös Kihnu Jonin haudalla.
).
18.7.2010 Kihnu-Heltermaa (62 nm)
Meitä lähti 4 venettä heti aamutuimaan liikkeelle: 1 näkyi lähtevän Pärnuun, 1 meni Roomassaareen, 1 Haapsaluun ja me menimme Heltermaalle venelehden toiminnan johtajan suosittelemana. HYVÄ myötäinen tuuli siivitti menoamme koko päivän. ja aurinko paistoi lämpimästi. Virtsusta lähtenyt vene tuli myös Heltermaalle ja Jussi tunnisti sen tuttavansa Ekin vanhaksi veneeksi (Jon 33). Satamaan tulo oli taas haastavaa: tosi navakka rantautumistuuli emmekä ensin nähneet mihin pitää ajaa koska atamaan oli edellisenä vuonna tehty uusi hieno aallonmurtaja ja sataman suuaukko oli ”piilossa” autolautan takana. Onneksi ehdimme kääntyä ajoissa. Sataman suuaukolla oli vastassa paikallinen neito. Rannassa näimme pariskunnan, joka oli yhtä aikaa Riikassa ja he kertoivat, että salama oli iskenyt viereiseen veneeseen ja se oli kärsinyt pahoja vaurioita – monta miestä oli ollut korjaamassa. Me siis pääsimme kohtuullisen pienin vaurioin = akkulaturi ja ankkurivalo. GPS näytti päivän huippusurffin olleen 13,6 solmua JEE! (20 e/yö).
19.7.2010 Heltermaa-Dirham (33 nm)
Satamakapteenin sääennusteen mukaan seuraavana päivänä oli luvassa äikästä, vihmaa sekä kovaa tuulta, joten päätimme jäädä Heltermaalle ja lähteä bussilla katsomaan Hiidenmaata. Naapuriveneen sääennuste illalla oli että sade ja tuuli menevät ohi yön aikana. Pohdimme asiaa ja sovimme, että katsotaan aamulla tilanne. Aamulla sää oli ok ja lähdimme matkaan. Tuuli oli sen verran heikkoa, että nostimme spinnun. Aurinko paistoi ja välillä oli vähän liiankin kuumaa. Haapsalun kohdalla tuuli kääntyi vastaiseksi ja laskimme spinnun. Jussi alkoi ihmettelemään miksi vene ei kulje ja perä vibraa omituisesti ja kurkisti veneen laidan yli: näytti että veneen perässä on 4-5 metrin ”huntu”. Päästimme purjeet löysälle ja peruutimme koneella ja ”huntu” irtosi – osoittautui aikamoiseksi kasaksi ahvenruohoa, jota olimme ottaneet mukaan vähemmän käytetyltä reitiltä Haapsalun kohdalla. Säädimme purjeet ja matkanopeus nousi parilla solmulla.
Saatuamme veneen kiinni laituriin, kulki ohi arviolta 8-vuotias poika äitinsä kanssa. Poika sanoi, että ”katso äiti, ilunen paatti”, johon äiti vastasi ”ei se ole paatti, se on jahti”.
20.7.2010 Dirham-Lohusalu (34 nm)
Kevyt tuuli, lähes vastainen mutta vene nousi tuuleen aivan upeasti – luovikulma alle 30 astetta. Mietä tuli vastaan vene purjeet virsarilla ja jouduimme hieman muuttamaan kurssia välttääksemme törmäyksen. Vain pari vendaa ja perillä oltiin. Kauppa oli lopetettu, joten Taina ei saanut karkkia. Matkalla kauppaan näimme valtavia ”mafiataloja”; yhdenkin pihalla oli 2 tolppaa, joissa toisessa 3 ja toisessa 5 valvontakameraa. Ja jokaisen pihassa oli iso vahtikoira. Päästiin saunaan mutta teatteriesitys jäi väliin kun emme olleet paikalla kun jakoivat lippuja.
21.7.2010 Lohusalu-Tallinna (27 nm)
Aamu oli utuinen mutta päivän mittaan näkyvyys parani. Tuuli oli heikkoa ja suunnaltaan vaihtelevaa mutta ilma oli lämmin. Naissaaren kohdalla tuuli virisi ja vauhti nousi 6-8 solmuun ja ensimmäinen kerta Tainalla kun reippaassa vastatuulessa tarkeni simmareissa. Satamassa olikin sitten liian kuuma!
22.7.2010 Tallinna
Ihan sikakuumaa ja kosteaa! Sääennuste lupasi 34 astetta ja piti varmasti paikkansa, lisäksi ilman kosteus oli 79 %. Kävimme iltapäivällä sataman viereisellä Piritan uimarannalla, mutta ei sielläkään oikein jaksanut olla. Ranta on matala ja vaikka kävelee 100 metriä, niin vettä on vyötäröön. Joten palasimme veneelle ja uimme veneen perästä. Uintia Piritan satama-altaassa emme uskoneet koskaan tekevämme mutta nyt on sekin koettu. Veneessä sisällä oli niin kuuma, että jäimme illalla nukkumaan kannelle ja siirryimme vasta aamuyön puolella sisätiloihin.
23.7.2010 Tallinna
Herättiin vähän jälkeen kuuden kun ukkonen jyrähti ja alkoi sataa. Jussi lähti heti irrottamaan venettä sähköverkosta, ettei Riika toistu ja jotain hajoa. Salama oli iskenyt jonnekin lähelle sillä laiturin vikavirtasuoja oli lauennut. Ukkosen jälkeen ilma viileni vähän mutta vielä oli niin lämmintä että mieluummin kulki varjossa kuin auringossa. Taina kävi ottamassa ripsipermanentin ja kosmetologi värjäsi myös kulmat – sen verran tummat tuli että ihan ilmetty Miina Äkkijyrkkä heh heh. Viimeisen kerran kahville vaaleanpunaiseen kahvilaan ja Selverin kautta veneelle 5 pienen kakun kanssa. Pitihän sitä varautua ettei saaressa herkut lopu kesken. Venerannassa pappi suoritti juuri hääparin vihkimistä kun raahauduimme tavaroiden kanssa venettä kohti.
24.7.2010 Tallinna-Halsholmen (59 nm)
Puolipilvinen aamu, täysin myötäinen, heikohko tuuli saatteli meidät matkalle. Tuuli virisi heti kun Jussi oli saanut spinnukamat viriteltyä. Matkan erikoisuus oli, että venäläinen iso rahtilaiva Amur väisti meitä, emme tiedä miksi. Pari uhkaavaa pilveä lähestyi mutta sade ei osunut kohdallemme ja iltaa kohden sääkin selkeni. Tulimme saareen ensi kertaa Finalmentella Uttiksen kautta.
25.-26.7.2010 Halsholmen
Kuumaa! Makasimme, söimme, otimme aurinkoa ja uimme. Taina kävi aamu-uinnilla.
27.7.2010 Halsholmen-Porvoo (19 nm)
Kryssimme Emäsalon kärkeen ja toisella puolella nostimme spinnun. Vesi oli tasaista ja tuuli sopivasti, joten matka taittui paikoitellen lähes 9 solmun vauhtia. Aurinko paistoi, tuuli oli myötäinen – bikinikeli – tosin välillä oli niin kuuma että välillä oli pakko ottaa suihku veneen perässä. Jännitimme vähän etukäteen sekä syväystä että satamaan mahtumista mutta onneksemme kumpikaan ei tuottanut ongelmia. Tosin emme mahtuneet kuin kylkipaikalle ja se olikin sitten kallein yöpyminen koko reissussa – 30 e/yö! Suunnistimme heti Rossoon syömään: ravintola oli muuttanut ja muuttunut. Hyvää oli ilmastointi, kaikki muu olikin sitten huonontunut: ruokalista supistettu, alkusalaattipöytä poistettu, hintoja nostettu ja kaiken lisäksi ruoka oli niin mautonta, ettei edes suolan lisääminen tuonut parannusta! Kävimme illalla katsomassa tv-uutiset pitkästä aikaa. Yö oli kuuma.
28.7.2010 Porvoo-Halsholmen (21 nm)
Jo heti aamusta oli kuuma, joten kävimme suihkussa veneen perässä. Akkulaturi ei ollut täyttänyt akkuja (näytti jopa että jännite olisi pienentynyt), eikä oikein tuullutkaan, joten oli vähän pakko lähteä koneella liikenteeseen. Emäsalon eteläkärjessä tuuli virisi ja pääsimme vähän testaamaan vauhtia samaan suuntaan purjehtineen Finngulf 33:n kanssa. Finngulf ei noussut ihan samaan kulmaan ja jäi jo muutamassa vendassa selvästi. Porvoosta lähdön jälkeen olimme seuranneet ukkosrintaman nousemista ja pääsimme n 10 minuutin päähän saaresta ennen kuin taivas repesi. Vettä tuli kaatamalla. Olimme ihan läpimärkiä kun pääsimme saareen, joten ei siinä auttanut muu kuin simmarit päälle ja pesulle takakannelle. Onneksi sade oli lämmintä joten kylmä ei tullut. Jussi käytti konetta akkujen lataamiseen mutta jännite ei noussut. Syykin sitten selvisi: yksi akku oli mennyt oikosulkuun ja oli ihan tulikuuma. Onneksi Jussi huomasi sen ennen kuin se syttyi palamaan. Satoi koko illan, ilma oli lämmintä – veneessä sisällä 26 astetta – tarkeni.
29.7.2010 Halsholmen-Puotila (16 nm)
Aurinko paistoi lämpimästi kun lähdimme myötätuulessa (jälleen) kohti Puotilaa, matka taittui paikoin yli 8 solmun vauhtia. Vuosaaren yllä oli synkät pilvet mutta saimme vain muutaman pisaran päällemme. Ramsinniemessä oli tuulessa reikä ja lillimme reilut 20 minuuttia ihan paikallamme. Perinteinen rantautumistuuli saatteli kuitenkin meidät laituriin. LOMA LOPPUU! kuten Itiksen mainoksessa sanotaan. Seuraavan loman suunnittelu alkaa kuitenkin jo melko pian. Ensin kuitenkin pitää korjata kaikki reissussa tulleet vahingot ja olisi myös tarkoitus osallistua pariin purjehduskilpailuun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)