15.4. Los Angeles
Amerikkalaiset todella rakastavat pannukakkuja ja vohveleita. Jokaisessa motellissa, jossa aamupala on kuulunut hintaan, on ollut tarjolla vohveleita. Ei ihme, että on osalla on paino-ongelmia. Telkkarissa mainostetaan jos jonkinlaisia painonpudotuspoppakonsteja ja -vempaimia. Tuloksia luvataan näkyvän jo parissa viikossa. Täällä on jopa pannukakku/pizzadieetti ja tulokset ovat hämmästyttävät: jopa 100 kiloa putoaa vuodessa etkä joudu luopumaan mistään suosikkiruoastasi. Saa nähdä milloin tämä dieetti tulee Suomeen - on varmaan pakko kokeilla ; ) Mekin pääsimme jälleen pannukakkuaamupalojen ääreen ja kyllähän ne maistuvat hyvälle mutta kaipaamme silti jotain kuituisempaa. Lähdimme vielä kerran Hollywoodiin katselemaan Walk of Famea ja turistikrääsää. Palattuamme poikkesimme toistamiseen hotellin vaatimattomalla kuntosalilla. Vajaan 3 viikon road trippimme aikana ei hotellin hissinhuoltotoimet olleet edenneet mihinkään, vaan toinen hissi oli edelleen pois käytöstä. Ja toisella hissillä ajeli siivoojat ja muu henkilökunta, joten pari kertaa meni hermo hissiä odottaessa ja kävelimme huoneeseemme - 15. kerrokseen.
14.4. Los Angeles
Tänään päätimme kävellä China Towniin, jota mainostettiin tutustumisen arvoiseksi. Kiinalaisia ei juuri näkynyt ja muutenkin oli väljää liikkua ja samaa tavaraa oli myynnissä kuin muuallakin - eli ihan sama missäpäin maailmaa olet, viuhkoja ja muuta krääsää saa kohtuuhintaan. Ei voi sanoa, että näiden kolmen viikon aikana olisimme päässeet tutustumaan kovin syvällisesti keskivertoamerikkalaisen elämään, sillä suurin osa näkemistämme ja tapaamistamme ihmisistä on ollut sukujuuriltaan meksikolaisia tai kiinalaisia ja eniten kuulemamme kieli on ollut espanja. Keskivertoamerikkalaiset ilmeisesti asuvat vähän kauempana keskustasta omakotitaloalueilla ja kulkevat matkat omalla autolla koska julkisissa olemme nähneet vain muutaman turistin ja loput ovat höpöttäneet espanjaa. Ja kuten missä tahansa suurkaupungissa, aina löytyy jokunen, joka yrittää selvitä päivästä toiseen telttamajoituksessa. Obama yrittää saada talousuudistuksellaan parannusta kaikkein vähävaraisimpien terveydenhuoltoon; nähtäväksi jää, meneekö uudistus läpi. Toinen kuuma peruna täällä on homoavioliitot. Tämänpäiväinen mielenosoitus ei kerännyt kovin montaa osanottajaa kummankaan kannan puolesta.
13.4. San Fernando - Los Angeles
Navigaattori on ollut todella hyvä ostos ja säästänyt monelta turhalta mutkalta ja hermojen menettämiseltä. Tänäänkin oli niin monta mutkaa, liittymää ja kaistanvaihtoa, että ilman sitä olisimme olleet jossain ihan muualla kuin piti. Auton palautus sujui kätevästi ja kun pääsimme hotelliin ja Taina tarkasti saamamme loppulaskun, huomasimme ettei sovittua 2 dollarin lisämaksua per päivä isommasta autosta oltu veloitettu. Emme lähteneet valittamaan ja toivomme, etteivät huomaa jälkikäteen. 18 päivän aikana ajoimme vähän reilut 5.800 kilometriä ja kävimme kaikkiaan 7 osavaltiossa: California, Nevada, Arizona, Utah, Idaho, Montana ja Wyoming. Näimme suurkaupunkeja, lähiöitä ja täydellistä autiomaata. Ja autoja, niitä täällä riittää. Ja suurimmalla osalla on varaa ostaa auto ja ajaa sillä: uuden ison Dodge-maasturin saa 7.500 dollarilla eli n. 6.000 eurolla ja bensa maksaa n. 80 senttiä litra. Rekat ovat isoja ja joka paikka kiiltää.Tiet ovat pääosin hyvässä kunnossa ja niitä riittää: luultavasti ajamiemme 7 osavaltion katettu tiepinta-ala peittää koko Suomen.
12.4. Buttonwillow - San Fernando
Oli Tainan vuoro ajaa ja alkumatka menikin hyvin vaikka autoja ja varsinkin rekkoja oli liikenteessä melkoisesti. Tie oli hyvässä kunnossa, maasto tasaista ja kaistat vetivät. Mutta sitten alkoivat pitkät ylä- ja alamäet, joissa osa kaistoista oli yllättäen suljettu tai oli tehty lisäkaista tienpientareesta ja kaistamerkinnät olivat mitä sattuu. Nopeusrajoitus oli 65 mailia tunnissa autoille ja 55 rekoille. Taina ajoi rajoitusten mukaan ja poikkeuksetta kaikki muut henkilöautot kovempaa. Osa rekoista ajoi ylämäissä pariakymppiä ja alamäissä yli 70:iä. Ylämäet olivat pahimpia: oikeanpuoleista kaistaa ajavaa hidasta rekkaa saattoi ohittaa useampi rekka - kaikki menivät eri nopeutta ja ottivat käyttöönsä niin monta kaistaa kuin tarvitsivat. Vasemmalta meni henkilöautoja ohitse kuka milläkin nopeudella ja sitten kaikkien edellä mainittujen seassa poukkoilivat kaaharit, jotka saattoivat ohittaa ihan miltä puolelta tahansa, 100 lasissa ja ilman mitään merkkiä kaistanvaihdosta. Vaikka meno tuntui kaaokselta, emme nähneet yhtään kolaria ja vain yhden auton tien vieressä kylki rutussa. Oli kuitenkin helpotus päästä ehjänä perille motellille. Tällä kertaa Mäkkäri oli näköetäisyydellä, mikä oli hyvä, sillä motellin netti oli maksullinen.
11.4. Fresno - Buttonwillow
Motellissa piti olla langaton netti mutta emme saaneet sitä toimimaan eilen illalla vaikka kuinka yritimme. Mäkkäri pelasti meidät jälleen: oli lähellä ja pääsimme nettiin etsimään seuraavaa majoitusta. Mäkkärin läheisyydessä oleili yötyöläisten lisäksi useita asunnottomia kärryjensä kanssa. Katselimme karttaa ja tutkailimme vähän nettiä mutta emme keksineet enää mitään erikoista nähtävää matkalla Losiin, joten päätimme ottaa loppumatkan relaten: nukumme vähän pitempään ja ajamme vain muutaman tunnin. Pyörähdimme matkalla pikaisesti Bakersfieldissä, Californian nopeimmin kasvavassa kaupungissa, mutta näimme vain teollisuusalueita ja ei niin houkuttelevia asuinalueita, joten jatkoimme saman tien matkaa Buttonwillow´hun. Ja vaikka Teksasiin ja öljylähteisiin on matkaa, näyttää öljyä löytyvän pumpattavaksi muualtakin - kuten täältä. Netti temppuili myös Buttonwillow´ssa mutta serverin buuttauksen jälkeen onnistuimme pääsemään sen verran nettiin, että seuraavaksi yöksi on katto pään päällä.
10.4. Sonora - Columbia - Fresno
Sonora osoittautui hyvin monipuoliseksi: lähellä Yosemitea, lähellä historiaa ja itse kyläkin on oikein kaunis vanha ajan rakennuksineen. Vain muutaman kilometri etelään Jamestownissa oli Rautatiehistoriaan keskittyvä näyttelyalue. Siellä emme ehtineet käydä mutta näimme kuinka heidän vanha junan vaunua muistuttava shuttle bussinsa teki lenkin Sonorassa. Muutama kilometri pohjoiseen oli Columbia, josta löydettiin kultaa 27.3.1850. Löytö aiheutti suuren kultaryntäyksen, jonka seurauksena syntyi Columbian kaupunki. Muutamassa kuukaudessa väkiluku nousi muutamasta ensimmäisestä kullankaivajasta 4.000 asukkaaseen. Kultaa ehdittiin kaivaa yhteensä 1,4 miljoonaa paunaa ja me näimme vaa´an jolla kaikki tuo kulta punnittiin. Vaikka kulta aikoinaan loppui, ei Columbiasta tullut aavekaupunkia kuten monista hätäpäissä rakennetuista kultakuumekaupungeista. Columbian alkuperäisen puisen rakennuskannan tuhosi vuonna 1854 riehunut tulipalo ja lähes kaikki uudisrakennukset tehtiin tiilestä. Suurin osa noista rakennuksista on edelleen olemassa ja Columbiassa onkin tuon aikakauden parhain rakennuskokoelma. Vanhat rakennukset ja miljöö ovat houkutelleet filmiväkeä Hollywoodista aika-ajoin ja alueella on filmattu mm. Tainan lapsuuden suosikkisarjaa Pieni talo preerialla sekä elokuvaa Paluu tulevaisuuteen. Valitsimme Fresnon yöpymispaikaksi koska se osui sopivasti reitille. Täällä ei taida olla muuta erikoista kuin motellin portin läheisyydessä partioivat "yötyöläiset", joista osa tosin näyttää tekevän päivävuoroa.
9.4. Sonora - Yosemite - Sonora
Säätiedotus piti tänään paikkansa ja aurinko paistoi lähes siniseltä taivaalta. Lämpötila ei ollut kummoinen, varsinkaan aamusta, varjossa tai korkealla vuoristossa (Sierra Nevada) mutta selvästi plussan puolella. Matkalla näimme aurausjäljistä kuinka pari päivää sitten meidän matkaa San Franciscoon häirinnyt sadealue oli tuonut Yosemiteen toistakymmentä senttiä lunta. Tiet olivat kuitenkin nyt sulat ja kuivat ja hyvä niin, sillä tie kulki paikoin kapeana serpentiininä pitkin vuoren rinnettä; korkein mittaus oli 6.129 jalkaa eli lähes 2 km. Saimme turisti-infosta hyvät neuvot mitkä patikointireitit olivat auki ja hetken mietittyämme päätimme tänään tehdä Tainan varpaiden pidennysyrityksen kahdessa osassa: ensin parin tunnin trekkaus Upper Yosemite Fall -reitin näköalapaikalle (oli auringonpuoleisessa rinteessä) ja tunnin kävelyn Tuolumnen Groveen katsomaan jättiläissequoiajoja. Kävely ensimmäisen reitin alkupäähän kesti odotettua kauemmin mutta näimme maailman 5. korkeimman putouksen, Yosemite Fall´sin kokonaisuudessaan. Polku kulki siksakkina ylöspäin mutta loivassa kulmassa, joten vaikka Taina puuskutti niin emme tarvinneet yhtään hengentasoitustaukoa. Ylhäältä oli hienot näkymät yli laakson ja nautimme niistä hetken ennen kuin lähdimme laskeutumaan. Parinkymmenen minuutin ajomatkan ja viileän metsänläpikävelyn jälkeen näimme muutaman todella suuren puun. Vanhimpaan niistä, The Dead Giant´iin, tehtiin kärryjen mentävä reikä turistin houkuttelemiseksi Yosemiteen vuonna 1878. Ja se on edelleen jollain lailla pystyssä. Yosemite oli kolmas kansallispuisto, jossa vierailimme ja jokainen oli omalla laillaan mahtava ja vierailemisen arvoinen.
8.4. San Francisco - Sonora
Eilen aamulla saimme nauttia hotellin tarjoamasta aamupalasta kokonaisuudessaan mutta tänään kun menimme oli jäljellä vain kahvia, vähän mehua ja pari kakkusiivua. Saimme kuitenkin pyynnöstä muroihin maitoa sekä leipää paahdettavaksi. Hyvä kun pääsimme edes matkaan kun Tainalla meni hermo navigaattoriin: olimme suunnitelleet ajavamme etelän kautta mutta navigaattori itsepintaisesti ohjasi pohjoiseen. Kolmannella yrittämällä oli Tainan luovutettava (koska ei ollut tarkempaa karttaa) ja annettava periksi navigaattorille. Ajoimme siis saman sillan kautta ulos kuin tullessa ja mielissämme kun siltamaksua ei tarvinnut maksaa uudelleen. Liikennettä oli jälleen 5-6 kaistan täydeltä ja kaistojen vaihtaminen oli tarkkaa puuhaa. Reilun 40 kilometrin päästä alkoi liikenne vähän hiljentyä eikä ajaminen/navigointi ollut enää niin stressaavaa. Tänään oli erittäin kovatuulinen päivä ja joltain pelloilta tuuli nosti sellaiset pöllyt, että se haittasi jo näkyväisyyttä. Renossakin tuuli jonkun verran, muuten on ollut melko tuuletonta sadepilvien tuomia hetkittäisiä tuulenpuuskia lukuunottamatta. Ajoimme tänään kauniiden mantelipuuviljemien läpi ja näimme monta manteliöljypuristamoa. Kävimme paikallisessa Visitor Bureaussa hakemassa karttoja lähialueesta ja saamassa tietoa nähtävyyksistä. Sen jälkeen Jussi olikin tasaraha.
7.4. San Francisco
Jos emme olisi varanneet huonetta 2 yöksi, olisi Taina varmasti pakottanut Jussin jatkamaan matkaa pikimmiten, niin paljon eilinen liikenneruuhka ahdisti. Yön aikana tunne vähän helpotti ja kun lähdimme tutustumaan keskustaan, oli helppo tehdä päätös mennä julkisilla. Tosin se tarkoitti, että Golden Gate Bridge jäisi kokematta mutta parempi näin. Bussi meni aivan vierestä suoraan keskustaan lauttalaitureille ja maksoi 2 dollaria per nenä. Lähdimme kävelemään pitkin rantaa kohti pohjoista ja näimme isoja America´s Cup -kilpailun mainoksia. Kilpailu pidetään syyskuussa San Franciscon lahdella kun sää on lämpimimmillään. Mielikuva San Franciscon säästä on ollut huomattavasti aurinkoisempi ja lämpimämpi kuin todellisuus, joka on melkein aina sumuinen lämpötilan ollessa ympäri vuoden parista plusasteesta pariinkymmeneen. Kiersimme pienvenesataman ja katselimme Alcatrazia rannalta; tämän päivän retket oli jo myyty loppuun. Kesäaikaan retki kannattaa varata ajoissa, sillä silloin on kuulemma usein jopa viikon jono. Sataman yleisösuosikki oli merileijonat, jotka kiistelivät mieleisistä makuupaikoista suureen ääneen. Onneksemme ei ollut high season ja Cabel Car -ajelulle päästäksemme jouduimme jonottamaan vain n puoli tuntia. Yhdensuuntainen matka maksoi meiltä molemmilta 12 dollaria ja oli mielenkiintoinen kokemus. Seisoimme takana näimme sentään jotain, osa sisällä istuneista ei nähnyt oikeastaan mitään koska penkkien välinen käytävä oli täynnä ihmisiä. Kävelimme takaisin hotellille samalla tarkkaillen paikallisten elämää. Näimme valkoisia vain keskustan turistialueella, muuten lähes kaikki näkemämme olivat meksikolaisia ja kiinalaisia ja eniten kuulemamme kieli oli espanja. Luimme että San Franciscossa on suurin (80.000 henkeä) kiinalaiskeskittymä emomaan ulkopuolella ja osa China Townissa asuvista ei osaa sanaakaan englantia. Ja ollaan niin amerikkalaisia että ; ) Uutisista kuulimme, että Mission Streetillä, jossa hotellille sijaitsi, oli yön aikan tapahtunut tappo. Tappajan epäonneksi poliisiasema oli vastapäätä ja poliisi nappasi tekijän kiinni verekseltään.
6.4. Reno - San Francisco
Sääennuste oli ensin luvannut täksi päiväksi sadetta ja sitten poutaa. Valitettavasti ensimmäinen ennuste osoittautui tarkimmaksi. Pilvet roikkuivat tosi alhaalla ja jo reilun vartin ajon jälkeen tie oli noussut niin ylös, että olimme pilvessä. Ensin kosteus tiivistyi tuulilasiin, sitten alkoi sataa vettä. Se vielä menetteli joten kuten mutta kun sade muuttui lumeksi ja rännäksi, alkoi Tainaa hirvittää, että miten tässä käy - alla oli edelleen kesärenkaat. Olimme jo nähneet liikennemerkkejä, joissa sanottiin, että kaikilla rekoilla tulee olla ketjut mukana. Tien pinta oli kuitenkin plussan puolella ja lumi suli samantien. Ja pian alkoi alamäki ja sitä riitti n 30 mailia: 10 mailia oli niin jyrkkää, että siitä ilmoitettiin erikseen merkein. Jokaisen rekan piti käydä tarkistuttamassa jarrunsa ennen kuin lähtivät laskettemaan alamäkeen. Kun pääsimme alas vuorelta, oli luonnosta nähtävissä että kesä on jo täällä. 120 mailia ennen San Franciscoa tie muuttui leveämmäksi: kaistoja oli ensin 3 ja pian jo 6. Myös liikenne oli vilkasta vaikka oli lauantai. Liikennettä oli lopulta niin paljon, että kaikki kaistat olivat täynnä ja oli vaikea vaihtaa kaistaa kun siihen oli tarvetta. Kaikki sillat San Franciscon keskustaan ovat tulliteitä, joten ensimmäistä kertaa jouduimme maksamaan tullimaksun. Saavuimme Oakland Bay Bridgeä ja näimme vilaukselta lahdella Alcatrazin sekä kauempana Golden Gaten. Matkalla hotellille oli niin monta mutkaa, että emme olisi ilman navigaattoria löytäneet perille. Olimme sen verran ajoissa, että huoneemme ei ollut valmis mutta toisaalta autolle löytyi parkkipaikka helposti. Sää ei ole täällä yhtään lämpimämpi täällä kuin Renossa. Odotamme toiveikkaasti parannusta huomiseksi.
5.4. Reno
Yksi lepopäivä osoittautui erittäin hyväksi päätökseksi. Otimme eilen parin tunnin päkärit (ihan koomassa), nukuimme pitkät yöunet ja silti oli oikein mukava ottaa aamu rauhallisesti. Olimme odottaneet, että kun pääsemme lähemmäs rannikkoa, ilmat lämpenevät mutta Yellowstonessa lumen keskellä oli t-paitakeli ja täällä ei meinaa tarjeta edes fleece päällä: lämpötila on alle 20 astetta ja tuulee - ihan kuin Suomen kesä. Kevät on kuitenkin tulossa sillä koriste- ja oikeat omenapuut kukkivat kauniisti. Teimme pienen kävelykierroksen kaupungilla ja Jussi sai jälleen uuden syyn vihata lintuja. Kotona ei voi keväällä pitää ikkunoita auki koska linnut aloittavat sirkutuksen kukonlaulun aikaan ja koko kesän ne paskovat veneen kannen hirvittävään kuntoon. Ja nyt yksi niistä onnistui pläjäyttämään jätöksensä suoraan Jussin päähän. Tosin siitä se oli huomattavasti helpompi putsata kuin kin Tainan päästä. Poikkesimme kahvilla Mäkkärissä ja totesimme yhdessä, että Mäkkäri on oikea matkalaisen luottopaikka: se tarjoaa ravintoa, vessan, netin ja tarvittaessa yösijan. Lisäksi se löytyy yleensä hyvin ja hintataso on sopiva. Poikkesimme illalla vielä kokeilemaan kuntosalin laitteita.
4.4. Wells - Reno
Motellimme oli positiivinen yllätys kaikin puolin: saimme nukuttua vaikka vieressä oli iso rekkaparkki ja melkoisesti liikennettä - ja koska olimme ensimmäiset suomalaiset koskaan saimme erikoisalennuksen yön hinnasta. Matkamme jatkui valtatie 80:tä kohti länttä. Tänään ajamallamme 500 km:n matkalla ei ollut korkeuseroa nimeksikään ja suorat olivat pitkiä; pisimmät n 30 kilometriä - toisaalta helppo ajopäivä mutta toisaalta vähän tylsä. Tämän päivän väri oli tummanruskea: ympäröivät kukkulat olivat lumettomia ja tummanpuhuvia. Juuri ennen Renoa näimme ensimmäiset puut, jotka olivat vähän hiirenkorvalla. Tämän päivän erikoisuus oli vastaantulleet kolmen perävaunun rekat; yhtään emme päässeet ohittamaan. Niitä oli mm. FedExellä ja UPS:llä. Olimme pariin kertaan nähneet tavarajunia ja nekin olivat Amerikan malliin pitkiä: vetureita on yleensä 3 kpl ja tavaravaunuja (kontteja, säiliö- tai malmivaunuja) 100 kpl:sta ylöspäin. Yhtään henkilöjunaa tai pitkän matkan bussia emme ole vielä nähneet. Renossa majoituimme jälleen Casinolle. Joku voisi ihmetellä mitä me teemme siellä: emme pelaa, juo saatika polta. Mutta huonehinta on kohdallaan, huone todella suuri, ruoka kohtuuhintaista, parkki on ilmainen ja melko tasokas kuntosali. Kävimme kaupassa ostamassa hedelmiä ja huomasimme, että kaupassa myytävänä olevat retkituolitkin ovat Amerikan kokoluokkaa. Reno oli kuin Las Vegas pienoiskoossa: oli Casinoja, pelipaikkoja ja vihkikappeleita. Taina yritti houkutella Jussia vihkikappeliin sisään - kyltissäkin luki että sisään pääsee jonottamatta - mutta Jussi totesi jalkakäytävältä, että näkeehän sen täältäkin.
3.4. West Yellowstone - Wells
Vaikka lähdimme tänään reilun tunnin myöhemmin liikkeelle kuin eilen, oli ajettava varovasti. Lämpötila oli jälleen ollut yöllä pakkasella ja vaikka kuljimme kohti etelää, lunta oli huomattavasti enemmän kuin pohjoisen suunnalla. Eilinen ajaminen painoi hiukan jäsenissä ja tänäänkin oli edessä n 600 kilometriä. Aurinko kuitenkin paistoi koko matkan, tie oli hyvä ja kaksi kuskia, joten ajaminen ei käynyt ylivoimaiseksi. Kun maiseman pääväri ennen Las Vegasia oli keltainen (hiekka-autiomaa), Grand Canoynilla punainen (maaperässä rautaoksidia), ennen Salt Lake Cityä vihreä (hiekka oli vihertävää ?), Yellowstonessa valkoinen (lunta), oli se tänään ruohonvihreä. Näimme paljon traktoreita kevätkylvötöissä ja pelloilla oli kastelulaitteita - suuria kuten täällä kaikki. Kastelulaitteet olivat 50-100 m pitkiä putkia ja niissä oli isot kärrynpyörää muistuttavat renkaat sekä ajoistuin keskellä. Kilometrejä on kertynyt jo reilut 3.000 ja melkein jokaisena päivänä olemme nähneet poliisiauton vilkut päällä tienposkessa kun ovat pysäyttäneet hurjastelijan. Tänään vilkut sitten välähtivät meille. Jussi ajoi rajoitusten mukaan kun poliisiauto tuli vastaan ja juuri kun se oli kohdalla, se laittoi vilkut päälle ja kääntyi peräämme. Ensin vähän ihmettelimme mutta sitten Jussi tajusi, ettei ollut laittanut valoja päälle. Pysähdyimme, Taina kaivoi ajokortteja esille kun sheriffi tuli ovelle: huomautti ystävällisesti, että ajamme ilman valoja. Eli pääsimme säikähdyksellä. Emme tiedä mitä sheriffi sanoisi kuvassa olevasta paikallisen ajoneuvosta; Suomessa se ei menisi katsastuksesta läpi.
2.4. West Yellowstone - North Yellowstone
Vaikka edessä oli pitkä ajopäivä, päätimme lähteä ajamaan kohti Yellowstonen pohjoisporttia. Yöllä lämpötila oli käynyt pakkasella ja auton katto ja konepelti olivat kuurassa. Tie oli kuiva ja ajokeli oli hieno mutta Jussi ajoi ensimmäiset pari tuntia varovasti. Näimme ensimmäiset biisonit jo muutaman mailin päässä kylästä; siinä ne söivät tien laidassa ja huuru vain nousi sieraimista. Isoja elukoita! Eivät lotkauttaneet korvaansa kun ajoimme ohitse. Saavuimme 3 tunnin päästä Kansallispuiston portille ja emme ehtineet ajaa kuin alle mailin kun ensimmäinen biisonilauma tukki tien. Jussi otti kuvia niin läheltä, että Tainaa hirvitti. Ilmeisesti biisonit ovat niin tottuneet ihmisiin että mulkaisivat vain Jussia ja jatkoivat matkaansa. Mennessä pysähdyimme eräälle levennykselle, jossa oli monta autoa ja paljon ihmisiä kiikareineen. Ystävällinen rouva kertoi, että he tarkkailevat susilaumaa ja antoi myös meidän katsoa. Näimme 7 suden laumasta 3: kaksi tummaa ja yhden vaalean yksilön. Biisoneita tuntui olevan joka paikassa ja yhden lauman nuoremmat urokset jopa ottivat mittaa kumman kallo on kovempi. Takaisin tullessa näimme kojootin jolkuttelevan jokilaaksossa. Pysähdyimme toiselle levennykselle, jossa oli ihmisiä kiikareineen. He kertoivat, että kuuden aikaan aamulla biisonin raadolla oli ollut karhu, nyt vain korppeja. Mutta vähän matkan päässä oli kaksi kurkea ja kojootti ja taas saimme katsoa; todella ystävällisiä ihmisiä. Pysähdyimme vielä Mammothissa katsomassa kuumia lähteitä ja pääsimme samalla tekemään pienen kävelyretken. Kuumat lähteet muistuttivat olemassaolollaan Yellowstonen alla olevasta supertulivuoresta, jonka räjähdys laskelmien mukaan aiheuttaisi ihmiskunnan tuhon. Näimme Kansallispuiston 8 983 neliökilometristä (Uudenmaan lääni 9096 km2)vain pienen osan ja vaikka emme nähneet karhua emmekä Old Faithfulia oli 11 tunnin päivä ajamisen arvoinen.
1.4. Salt Lake City - West Yellowstone
Pilvinen, viileä aamu, surkea aamupala ja tyhjä rengas - eikä mikään näistä ollut aprillipilaa! Jussi alkoi vaihtamaan vararengasta ja Taina selvittämään missä rengas saadaan korjattua. Auton vuokrafirmalla oli helppi ja kun Taina oli painellut riittävän monta kertaa ykköstä tai kakkosta, pääsi hän puhumaan oikean ihmisen kanssa. Uusi vuokra-auto olisi järjestynyt myöhään iltapäivästä mutta emme halunneet jäädä odottelemaan koska olimme varanneet ja maksaneet yöpymiset seuraavassa kohteessa. Reilun parikymmentä minuuttia kestäneen puhelun jälkeen saimme luvan mennä korjauttamaan renkaan parin korttelin päässä olevaan rengasfirmaan. Renkaan korjaus kesti tunnin verran ja pääsimme matkaan pari tuntia suunnitellusta aikataulusta jäljessä. Tämän reilun viikon aikana olemme huomanneet, että kaikki on suurta täällä: Mäkkärinkin kahvi on 0,5 litraa. Koko päivän näimme itäpuolellamme lumihuippuisia vuoria ja Ashtonin jälkeen lunta alkoi olla jo pelloilla ja tienvarsilla. Ulkona kuitenkin tarkeni hyvin ja osa paikallisista oli shortseissa. Päästyämme West Yellowstoneen menimme ensimmäisenä infopisteeseen kysymään sopivaa trekkausreittiä huomiseksi ja saimme kuulla, että koko Yellowstone on suljettu ja avautuu vasta 26.4. Eikä tämäkään ollut aprillipila. Puistossa pääsee 15.12.-15.3. välisenä aikana liikkumaan vain moottorikelkalla tai snowcoacheilla. Ovat vasta viime viikolla alkaneet auraamaan teitä ja odottavat, että ne sulavat kuukaudessa. Muutenkaan nyt ei ole paras aika mennä metsään sillä harmaakarhut heräilevät ja ovat nälkäisiä. Puiston pohjoisosassa pidetään yksi tie auki vuoden ympäri mutta sinne on 3 tunnin ajomatka. Hotellimme on suoraan kuin villistä lännestä ja aula on ehdottomasti kähein tähän mennessä.
31.3. Moab - Salt Lake City
Super 8 motellin aamupalalla pääsimme hyvin liikenteeseen paitsi että heti lähdön jälkeen syttyi rengaspaineen merkkivalo. Pysähdyimme ensimmäisellä huoltamolla tarkistamaan rengaspaineet mutta se ei käynytkään ihan helposti. Ilmakone löytyi mutta siinä ei ollut mittaria ja ilma maksoi 0,75 dollaria. Onneksemme saimme paikalliselta mieheltä mittarin lainaksi ja osoittautui, että pelkääjänpuoleinen takapyörä oli vajaa. Ilmaa renkaaseen ja menoksi. Tänään meidät ohitti auto, jonka peräkärryssä oli 2 mönkijää, 3 täyskokoista ja 1 minikokoinen crossipyörä - perhe taitaa nauttia rälläämisestä. Tähän mennessä olemme olleet joka paikassa ikäloppuja muihin reppureissaajiin verrattuna mutta tänään saimme omin silmin nähdä, että meitäkin vanhempia fossiileja on olemassa. Matkan varrelle osui laakso, jossa oli paljon dinosaurusten fossiileja: oli kylkiluita, selkänikamia yms. Näiden merkattujen fossiilien lisäksi niitä olisi ollut vaikka kuinka jos olisi ollut aikaa etsiä. Ajaessamme kohti Salt Lake Cityä, tie nousi huomaamatta melko korkealle ja lumihuippuisia vuoria oli joka puolella. Lunta alkoi olla jo tien varsilla ja tie näytti huurteiselta. Vähän hirvitti kun alla oli kesäkumit. Tie lähti kuitenkin melko pian laskeutumaan ja alamäkeä riitti n 15 kilometriä. Motelliin päästyämme hoidimme pyykit vaikeimman kautta: ensimmäinen kone otti kyllä rahat ja pesuaineen muttei toiminut ja toisella yrittämällä tuli puhdasta.
30.3. Cameron - Moab
Vaikka eilen trekkauksen jälkeen oli veto vähän pois, oli tänään kaikki ok. Pääsimme matkaan ennen yhdeksää eikä liikennettä ollut nimeksikään. Näimme sekä eilen että tänään tien varressa kymmenittäin Navajo -intiaanien kojuja, joissa he myyvät käsintehtyjä koruja. Suurin osa kojuista oli tosin tyhjillään koska ei nyt ei ole high season. Grand Canyonin maisemat jatkuivat koko päivän: tasaista, kuivaa ja punaista hiekkamaata, jota halkovat syvät kanjonit tai josta törröttää isoja kalliomuodostelmia. Kuuluisimmat kivipaadet löytyvät Monument Valleystä Navajo -intiaanien alueelta, jonka läpi tänään ajoimme. Siellä on kuvattu kymmenittäin elokuvia, mm. Forrest Gump sekä Indiana Jones ja viimeinen ristiretki. Ihmetyttää, miten eroosio on kuluttanut kaiken muun mutta sitten jättänyt joitakin töräkkeitä pystyyn. Suurimmassa osassa kivipaasia näkyy eri maakerrostumat hyvin eri värisinä raitoina. Joihinkin eroosio on kaivertanut reikiä tai koloja. Kevät on saanut myös muut kuin koululaiset lähtemään kevätretkelle: näimme pariin otteeseen toistakymmentä moottoripyöräilijää ajamassa tiukassa muodostelmassa. Moabissa suurin osa autoista oli jeeppejä isolla maavaralla ja lähes kaikilla oli perävaunussa moottoripyöriä. Osoittautui, että Moab on oikea paratiisi niille, jotka haluavat lähteä moottoriajoneuvolla rälläämään maastoon.
29.3. Grand Canyon
Tänään oli Tainan "varpaiden venytyspäivä", sillä olimme päättäneet tutustua Grand Canyoniin pienen kävelyretken merkeissä. Olimme tutkineet netin kautta esitteitä ja yrittäneet saada selkoa eri reittivaihtoehdoista mutta huonolla menestyksellä. Myöskään hotellimme henkilökunta ei osannut auttaa, niinpä päätimme suunnistaa Grand Canyon Villagen infoon. Matkaa sinne oli n 50 kilometriä, joten lähdimme ajoissa liikkeelle. Meidän ei kuitenkaan tarvinnut ajaa sinne asti, sillä Kansallispuiston erittäin ystävällinen ja avulias Ranger opasti meitä trekkaamaan Grandview´ltä alas Horsehoe Mesaan samalla kun rahasti meiltä 25 dollarin pääsymaksun: kuulemma sopiva reitti meille, pituudeltaan n 10 kilometriä edestakaisin, upeat näkymät ja huomattavasti vähemmän väkeä. 5 km alas ja 5 km ylös ei kuulostanut kovin pahalta, mutta totuus paljastui melkein heti lähdön jälkeen. Polku kiemurteli pitkin kanjonin jyrkkää seinämää metrin levyisenä, paikoin jopa alle sen. Ei mitään kaiteita ja jos olisi horjahtanut, olisi pudotusta ollut kymmeniä jollei satoja metrejä. Taina hiipi rinteen sisäreunaa pitkin silmät tarkasti Jussin kantapäissä eikä korkeanpaikankammoisena vilkuillut alas. Polku kulki suurelta osin n 45 asteen kulmassa, alhaalla oli paikoitellen vähän tasaisempaa. Aina kun se oli mahdollista, pysähdyimme ihailemaan maisemia. Sekä mennessä että tullessa vastaamme tuli kolmisenkymmentä trekkaajaa eli ei kovin vilkas reitti ja hyvä niin, sillä ohittaminen oli joskus haasteellista. Reitti oli sen verran vaativa, että osa jätti leikin kesken. Ja kuten viimeisestä kuvasta näkyy, otti viimeinen 1,5 km Tainan voimille.
28.3. Las Vegas - Cameron
Oli vaikeaa jättää santsaamatta herkkuja aamiaisella niin houkuttelevia ne olivat. Hillitsimme kuitenkin itsemme. Heti alkumatkasta ajoimme useamman Vihkikappelin ohitse. Osalla oli isot mainokset, joissa mainostivat kuuluisuuksia, jotka ovat menneet naimisiin heillä. Vaatimattoman kokoisia ja näköisiä rakennuksia, ehkä sisätilat ovat loisteliaammat. Navigaattori oli ensimmäistä kertaa tosi käytössä ja näytti toimivan hyvin. Melko pian Las Vegasista lähdön jälkeen oli Hooverin pato. Pohdimme menisimmekö katsomaan patoa ja ennen kuin ehdimme tehdä päätöksen, oli tiehaara jo mennyt ja samalla mahdollisuus. Sillalla oli niin korkeat reunat, ettei sieltä nähnyt mitään. Tänään kiinnitimme huomiota vastaantulleisiin matkailuautoihin, jotka ovat täällä todella isoja Suomeen verrattuna. Jotkut ovat jopa linja-auton kokoisia ja moni vetää perässään autoa, esim. jeeppiä. Hurjin yhdistelmä, jonka näimme, oli rekka jolla oli kyydissään 3 rekannuppia: ensimmäinen oli kiinnitetty ajavan rekan vetolevyyn, keskimmäinen edellisen vetolevyyn ja viimeinen keskimmäisen - ihan kuin nupit olisivat hypänneet edellä menevän lavalle. Los Angelesista lähdön jälkeen maisemat ovat olleet tasaista hiekka-aavikkoa, kuivia pieniä pensaita ja kivikkoisia vuoria kaukaisuudessa. Tänään loppumatkasta näimme ensimmäisen kerran puita. Ja lunta puiden alla - kevät ei ole ihan niin pitkällä kuin toivoimme - sekä lumihuippuisen vuoren. Netistä pariksi seuraavaksi yöksi varaamamme majoitus osoittautui oikein hyväksi: molemmille omat 120 cm sängyt ja parvekkeelta näkymä kanjoniin.
27.3. Las Vegas
Casino mainosti aamupalabuffettia hintaan 4,99 $ ja pitihän sitä kokeilla. Paras hinta/laatusuhde kuin missään missä olemme käyneet: täydellinen salaattipöytä, lämpimiä ruokia vaikka kuinka monta, hedelmiä sekä metrikaupalla kakkupaloja ja muita makeita herkkuja. Oli pakko tasoitella mahaa vähän pidempään ennen kävelyretkeä. Casinomme sijaitsi matkan päässä The Stripiltä, jossa suurin osa isoista casinoista sijaitsee. Lähdimme kävelemään kohti sitä ja emmekä alkumatkasta nähneet muita kävelijöitä kuin pari heppua kerjäämässä liikennevaloissa sekä yhden lenkkeilijän. Kun pääsimme The Stripille, emme enää olleet ainoat vaan ihmisiä tuli ja meni pelaamaan, kauppoihin, ravintoloihin tai muuten vain fiilisteli. Casinot olivat todella isoja laitoksia täälläkin ja mitä mielikuvituksellisimpia luomuksia: oli mm. antiikin kreikan temppeli, aarresaari laivoineen, satulinna, venetsialainen linna, jonka "kanavassa" pääsi gondolin kyytiin. Nautimme kävelyretken jälkeen casinon mainiosta lounasbuffetista, että jaksoimme vielä käydä lyhyesti treenaamassa kuntosalilla. Ilta oli varattu pelaamiselle. Ensin kävimme tutustumassa bingoon mutta pelikertoimet olivat niin vaatimattomat, että Taina ei jaksanut vaivautua: 4 dollarin panoksella olisi voinut voittaa 50 dollaria. Illan päätteeksi olimme ehkä suurimmat voittajat: hävisimme vain 50 c per nenä.
26.3. Los Angeles - Las Vegas
Aamupala oli yhtä makea kuin eilenkin. Lähdimme ajoissa autofirmaan tekemään tarvittavat paperityöt. Kun kaikki oli valmiina ja menimme autohalliin, tuli hetken hiljaisuus kun näimme meille tarjotun auton. Se oli Fiat ja niin pieni ettei rinkkamme mahtuneet takaboksiin. Pienen neuvottelun jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen 2 dollarin lisähinnasta per päivä ja saimme avaimet Dodge Avangeriin, jossa oli niin suuri takaboksi että siellä mahtuu vaikka nukkumaan. Alkumatkan ajoimme tietä, jossa oli 4-6 kaistaa. Suunnistimme ensin kaupunki- ja sitten yleiskartan avulla, koska navigaattoria piti ladata tunti ennen käyttöä. Tieopasteet olivat sen verran selkeitä, että olimme koko ajan kartalla. Joskus 50 mailia San Bernadinon jälkeen tie muuttui vain 2-kaistaiseksi ja ajokulttuuri samalla: rekat ajoivat oikeaa kaistaa ja kaikki muut vasenta, paitsi jos joku halusi ohittaa. Hän otti oikean kaistan rekan perään ja pujahti sitten vasempaan jonoon. Nautimme päivän hiukopalan Mäkkärissä, se oli helposti saavutettavissa ja tiesi mitä sai. Liikenne stoppasi kuin seinään kun saavuimme Las Vegasiin. Matelimme pari mailia kun hoksasimme Casinon, jonka mainoksen Taina näki matkalla. Kurvasimme sinne ja saimme huoneen melkoisen edullisesti. Casino on niin iso, että kävelyretki ympäri käy jo lenkistä. Kävimme illalla ottamassa tuntumaa pelikoneisiin, joita on varmaan 1000. Vaikka pelisaleissa saa polttaa ei tupakansavua juuri huomaa.
25.3. Los Angeles
Jos ei muusta, niin viimeistään aamupalasta tiesi, että ollaan Amerikoissa: tarjolla oli kolme eri sokerimurovaihtoehtoa, kauraryynejä valmiiksi sokeroituna ja valtavan kokoisia, jokaiselle erikseen paistettavia vohveleita siirapin kanssa. Hyvää muttei terveellistä. Kävimme vuokra-autofirmassa varmistamassa pari asiaa huomista varten ja totesimme, että tulee halvemmaksi ostaa GPS kuin vuokrata se heiltä. Tuumasta toimeen ja hetken päästä meillä oli GPS. Halusimme GPS:n tueksi paperisen yleiskartan ja kuulimme, että niitä saisi lähimmästä turisti-infosta Hollywoodista. Hyppäsimme junaan ja olimme perillä tuossa tuokiossa. Infopiste löytyi mutta se oli lähinnä erilaisten kiertoajelujen ja esitysten myyntipaikka. Oli heillä Los Angelesin karttoja mutta sellainen meillä jo oli. Ohittaessamme 7 Elevenin Jussille tuli tunne, että kannattaa poiketa sisään. Ja niin kannatti: löysimme etsimämme kartan. Kävelimme Walk of Famea pitkin ja näimme monen monta tuttua nimeä show- ja musiikibisneksestä. Taina rupesi jo ihmettelemään kun Elviksen tähteä ei näy. Kävelimme ensin toiseen suuntaan ja palasimme toista puolta ja ihan kadun päästä se sitten löytyi. Parhaalta paikalta, josta katu alkaa. Kävellessämme niin eilen kuin tänäänkin, tuli tunne, että tämä on kovin tuttua - nähty moneen kertaan televisiossa ja elokuvissa - poliisit autoineen ja moottoripyörineen, kodittomat tavarakärryineen ja erilaiset hihhulit huutelemassa omiaan.
24.3. Nadi - Los Angeles
Emme näissä kahdessa viikossa ehtineet sisäistää Fidzin aikaa vaan ehdimme jo hermostua odottaessamme aamupalalla 25 minuuttia parin munan paistamista vaikka tällä kertaa ei ollut kiire minnekään, lento lähtisi vasta klo 22:00 ja meidät noudettaisiin klo 19. Huoneen luovutuksen jälkeen majoituimme altaalle nauttimaan reissun viimeisestä takuuvarmasta auringonpaisteesta ja lämmöstä. Olisi epävarmaa milloin Taina saisi seuraavan kerran esitellä Kiinan punaista, 25 centin kynsilakkaa. Varpaista tuli mieleen, että kun Taina jossain vaiheessa harmitteli että maha on niin suuri ettei varpaat näy, niin Jussi herrasmiehenä totesi: "Kulta, ei sinun mahasi ole iso, sinulla on vain niin lyhyet varpaat." Coralview´lla tapaamamme saksalainen nuorimies lähti Fidziltä samalla lennolla. Hänelle iski pieni paniikki lentokentällä kun hän huomasi, ettei kamera ollutkaan mukana. Soitto hostellin kautta rehelliselle taksikuskille ja pian kamera oli hänellä kädessä. Kentällä repesi riemu paikallisten riveissä kun Fidzi voitti tärkeän rugby -ottelun. Lensimme osin 2-kerroksisella Boing 747 / 400 -koneella, johon mahtui 3+4+3 yhteen riviin. Meidän 3. pyörä oli jäänyt jonnekin matkan varrelle eikä ilmaantunut syömään tilaamaansa kasvisruokaa, joten meillä oli ruhtinaallisesti tilaa 10 tunnin lennolla. Vuokra-auton hintavertailu ei onnistunut Los Angelesin kentällä koska jokaiseen vuokrafirmaan olisi pitänyt mennä erillisellä kuljetuksella. Luotimme Thriftyyn, jota olimme käyttäneet sekä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa mutta heiltä ei saanut asiakaspalvelua eikä autoa voinut varata etukäteen kuin netissä. Taksikuskimme hotellille oli superi ja hänen vinkkinsä perusteella saimme varattua auton kohtuuhintaan toisesta yhtiöstä aivan hotellin läheltä. Pieni iltakävely lähistöllä ja näimme heti jonkun elokuvan kuvauspaikan.
20.4. Lontoo
Yksi valitsemistamme nähtävyyksistä oli St Paul´s Cathedral sen kattotasanteen näkymien vuoksi. Mutta kun perillä selvisi, ettei tasanteelle enää pääse, muutimme kohteen Toweriksi. Towerissa nousimme ensin muurille ja kiersimme avoinna olevat tornit. Vankitornissa on edelleen tallella joidenkin vankien kaiverruksia; vanhimmat ovat satojen vuosien takaa. Viimeisessä tornissa kerrottiin Towerin eläimistä: kuninkaat ovat kautta vuosisatojen saaneet lahjoina eksoottisia eläimiä. Leijonia Towerissa oli 600 vuoden ajan. Villit, vapaat eläimet vahingoittivat ja tappoivat aika ajoin ihmisiä ja niinpä yksi kuninkaista päätti siirtää eläimet pois Towerista ja niin sai alkunsa London Zoo. Towerin häikäisevimmät kivet olivat ehdottomasti Englannin kuninkaallisten jalokivet: näytteillä oli useampia kruunuja eri vuosisadoilta, tietenkin nykyisen kuningattaren kruunajaiskruunu sekä valtavia kultaisia lautasia ja karahveja, joita on käytetty kruunajaisbanqueteissa. Kuningattaren kruunussa oleva timantti, Koh-I-Noor, on saatu lahjoituksen v 1849 Intiasta ja kerrottiin, että sen arvo oli tuohon aikaan puolet yhden päivän koko maapallon bruttokansantuotteesta. Kuvaaminen oli kielletty lähes kaikkialla sisätiloissa, joten mielikuvat ovat ainoat, jotka meille jäivät. Kierroksen jälkeen maistuivat perinteiset fish and sips.
19.4. Lontoo
Pieni sadekuuro saatteli meitä matkalla Madame Toussads´hon. Olimme varanneet liput netin kautta kuten moni muukin välttääksemme jonotuksen. Silti seisoimme jonossa reilun puoli tuntia. Näyttely ei tällä kertaa ollut kovin mielenkiintoinen, sillä näytteillä oli paljon sellaisia vahanukkeja, jotka eivät sanoneet meille mitään. Kauhutunnelin meiltä pilasivat muutaman toisella kymmenellä olevan nuoren poukkoilu ja töniminen. Vaunumatka läpi Lontoon historian ja Super Heros 4D-esitys sen sijaan olivat oikein onnistuneet. Näyttely oli katsottu reilussa tunnissa, joten aikaa oli kävellä ja katsella Lontoota. Suunnistimme kohti Toweria ja ylitimme Tower Bridgen ja tulimme toista rantaa takaisin hotellille - matkaa kertyi sellaiset 18 kilometriä. Kevät on saanut koivut kukkimaan ja Taina tunsi sen niin silmissään kuin nenässään. Toinen kevään merkki on Jussin autokuume, joka on pikkuhiljaa nousussa. Lontoossa voi tehdä sellaisia ikkunaostoksia, jotka eivät onnistu Helsingissä. Myös katukuva on toisenlainen kuin missään tähän mennessä vierailemassamme maassa: Porcheja, Jaguareja, Ferrareja, Maserateja yms on kuin Suomessa Toyotia.
18.4. Lontoo
Vaikka hotellimme ei ollut kovin tasokas, huonehintaan kuuluva aamiainen oli: muroja (4:ää erilaista), mysliä, paahtoleipää, valkoisia ja tummia sämpylöitä, croissantteja, viinereitä, juustoa, 3 erilaista makkaraa, appelsiini- ja omenamehua, kahta erilaista jugurttia sekä aidoista hedelmistä tehtyä hedelmäsalaattia. Yes! Aamupalalla jaksaa katsella Lontoon nähtävyyksiä. Aikaero painoi vielä jäsenissä, joten ajattelimme vain kierrellä pitkin kaupunkia sen verran kuin jaksamme . Hotellimme sijaitsee Westminsterin kaupunginosassa, joten aloitimme lähimmistä nähtävyyksistä eli Westminster Abbey´stä ja Big Benistä. Sitten olikin vuorossa joen toinen ranta ja London Eye. London Dungeon oli muuttanut sitten Tainan edellisen käynnin Akvaarion viereen. Kiersimme Trafagal Squaren kautta Buckinghamin palatsille, jossa oli juuri vahdinvaihto menossa. Katsoimme sen ja suunnistimme Hyde Parkiin. Taina toivoi kovasti näkevänsä jonkun ratsastavan pitkin Hyde Parkia mutta niin onnekkaita emme olleet. Vaikka kevät on edennyt hyvää vauhtia, ruoho ja puut vihertävät, ei vesi ole kovin lämmintä: sen sai tuta yksi luokkaretkeläinen, joka vahingossa pulahti Hyde Parkin lammikkoon. Natural History Museum osui matkallemme ja ilmaisena kohteena sai houkuteltua meidät tutustumiskierrokselle. Poikkesimme vielä Harrodsillä mutta tuntisimme olevamme aivan väärässä paikassa, joten se vierailu jäi lyhyeksi.
16.-17.4. Los Angeles - Lontoo
Juhlistimme viimeistä amerikan aamua nauttimalla kumpikin oman vohvelin. Sitten ei ollutkaan muuta kuin rinkkojen pakkaaminen lentoa varten. Olimme tilanneet jo eilen taksin lentokentälle ja kuten arvasimme, yritti taksikuski vedättää hinnassa. Onneksi Tainalla oli näyttää kuitti hotellille maksetusta ennakosta, joten mitään suurta kohtausta ei syntynyt. Olimme ajoissa kentällä mikä olikin hyvä, sillä laukkujen tsekkaaminen koneeseen kesti ihan älyttömän kauan. Edessämme ei ollut kuin muutama henkilö mutta jokaisen laukku avattiin ilmeisesti liikapainon takia ja painon uudelleenjärjestely, pakkaaminen ja muu sähläys vei aikaa. Menimme ajoissa turvatarkastukseen kun ajattelimme sen olevan tiukka. Kengät jouduimme ottamaan pois ja purkamaan toisen repun kun sanakirja ei mennyt turvatarkastuksesta läpi, muuten se ei ollut sen ihmeellisempi kuin muuallakaan. Losin lentokenttä oli ihan aneeminen: vain pari pientä kioskia myi vettä, suklaata ja lehtiä. Ei siis mitään katseltavaa. Tämä oli ensimmäinen lento, jolla emme istuneet ikkunapaikoilla. Taina sai torkuttua muutaman tunnin mutta Jussi jätti yönet väliin ja katsoi 3 leffaa. Lontoon kentällä metrolipun ostaminen kesti hetken kun ensimmäinen kone ei hyväksynyt seteleitämme. Olimme katsoneet metrolinjat, vaihdot, pääteaseman ja reitin hotellille valmiiksi. Pienen mutkan matkaan teki se, että meidän pääteasema, Victoria, oli suljettu mutta Taina suunnisti onnistuneesti seuraavalta asemalta hotellille.
