25.4.2013

Reppureissausta Lontoossa

21.4. Lontoo Viimeinen koko päivä Lontoossa ja koko Lontoo juhli sitä: väkeä oli kadun varret täynnä, ihmiset taputtivat ja hurrasivat. No, ehkä Lontoon maratonilla oli joku pieni osuus asiaan. Ensimmäiset maratoonarit olivat jo matkalla maaliin kun suunnistimme kohti Westminster Abbeytä. Katedraali oli tänään suljettu yleisöltä mutta jumalanpalvelukseen pääsi osallistumaan, joten teimme niin. Jumalanpalvelus kesti tunnin verran ja saimme nauttia katedraalin lähes 1000 vuotta sitten rakentaneiden mestareiden kättenjäljistä: kuoron laulu soi kirkkaana kupoleissa, pastorin saarna kuului selvästi ja kullattuja puuveistoksia oli ilo katsella. Kävimme ehtoollisella ja Jussi totesi, ettei tästäkään reissusta selvitty selvinpäin. Kirkonmenojen jälkeen kävelimme pitkin Victoria Embankmentia ja katsoimme, kuinka pääjoukko alkoi lähestyä maalia. Osa maratoonareista oli pukeutunut persoonallisesti: näimme mm. gorillan, supermiehen ja ampiaisen. Poliisin läsnäolo oli vahvasti esillä, samoin pommikoirien. Viimeisen päivän kunniaksi kävimme nauttimassa kakkukahvit. Kahvinautinto meinasi mennä Jussilta kokonaan ohi kun hän mietti läheisellä kadulla näkemänsä auton hankintaan liittyviä kysymyksiä: väri ja koko olivat sopivat mutta merkki oli ei ollut kovin tavallinen, joku McLaren, - saisiko edes sen tyyppivioista tietoa mistään. Ohikulkeva kaveri myös huomautti, että auto on melko hinnakas. 20.4. Lontoo Yksi valitsemistamme nähtävyyksistä oli St Paul´s Cathedral sen kattotasanteen näkymien vuoksi. Mutta kun perillä selvisi, ettei tasanteelle enää pääse, muutimme kohteen Toweriksi. Towerissa nousimme ensin muurille ja kiersimme avoinna olevat tornit. Vankitornissa on edelleen tallella joidenkin vankien kaiverruksia; vanhimmat ovat satojen vuosien takaa. Viimeisessä tornissa kerrottiin Towerin eläimistä: kuninkaat ovat kautta vuosisatojen saaneet lahjoina eksoottisia eläimiä. Leijonia Towerissa oli 600 vuoden ajan. Villit, vapaat eläimet vahingoittivat ja tappoivat aika ajoin ihmisiä ja niinpä yksi kuninkaista päätti siirtää eläimet pois Towerista ja niin sai alkunsa London Zoo. Towerin häikäisevimmät kivet olivat ehdottomasti Englannin kuninkaallisten jalokivet: näytteillä oli useampia kruunuja eri vuosisadoilta, tietenkin nykyisen kuningattaren kruunajaiskruunu sekä valtavia kultaisia lautasia ja karahveja, joita on käytetty kruunajaisbanqueteissa. Kuningattaren kruunussa oleva timantti, Koh-I-Noor, on saatu lahjoituksen v 1849 Intiasta ja kerrottiin, että sen arvo oli tuohon aikaan puolet yhden päivän koko maapallon bruttokansantuotteesta. Kuvaaminen oli kielletty lähes kaikkialla sisätiloissa, joten mielikuvat ovat ainoat, jotka meille jäivät. Kierroksen jälkeen maistuivat perinteiset fish and sips. 19.4. Lontoo Pieni sadekuuro saatteli meitä matkalla Madame Toussads´hon. Olimme varanneet liput netin kautta kuten moni muukin välttääksemme jonotuksen. Silti seisoimme jonossa reilun puoli tuntia. Näyttely ei tällä kertaa ollut kovin mielenkiintoinen, sillä näytteillä oli paljon sellaisia vahanukkeja, jotka eivät sanoneet meille mitään. Kauhutunnelin meiltä pilasivat muutaman toisella kymmenellä olevan nuoren poukkoilu ja töniminen. Vaunumatka läpi Lontoon historian ja Super Heros 4D-esitys sen sijaan olivat oikein onnistuneet. Näyttely oli katsottu reilussa tunnissa, joten aikaa oli kävellä ja katsella Lontoota. Suunnistimme kohti Toweria ja ylitimme Tower Bridgen ja tulimme toista rantaa takaisin hotellille - matkaa kertyi sellaiset 18 kilometriä. Kevät on saanut koivut kukkimaan ja Taina tunsi sen niin silmissään kuin nenässään. Toinen kevään merkki on Jussin autokuume, joka on pikkuhiljaa nousussa. Lontoossa voi tehdä sellaisia ikkunaostoksia, jotka eivät onnistu Helsingissä. Myös katukuva on toisenlainen kuin missään tähän mennessä vierailemassamme maassa: Porcheja, Jaguareja, Ferrareja, Maserateja yms on kuin Suomessa Toyotia. 18.4. Lontoo Vaikka hotellimme ei ollut kovin tasokas, huonehintaan kuuluva aamiainen oli: muroja (4:ää erilaista), mysliä, paahtoleipää, valkoisia ja tummia sämpylöitä, croissantteja, viinereitä, juustoa, 3 erilaista makkaraa, appelsiini- ja omenamehua, kahta erilaista jugurttia sekä aidoista hedelmistä tehtyä hedelmäsalaattia. Yes! Aamupalalla jaksaa katsella Lontoon nähtävyyksiä. Aikaero painoi vielä jäsenissä, joten ajattelimme vain kierrellä pitkin kaupunkia sen verran kuin jaksamme . Hotellimme sijaitsee Westminsterin kaupunginosassa, joten aloitimme lähimmistä nähtävyyksistä eli Westminster Abbey´stä ja Big Benistä. Sitten olikin vuorossa joen toinen ranta ja London Eye. London Dungeon oli muuttanut sitten Tainan edellisen käynnin Akvaarion viereen. Kiersimme Trafagal Squaren kautta Buckinghamin palatsille, jossa oli juuri vahdinvaihto menossa. Katsoimme sen ja suunnistimme Hyde Parkiin. Taina toivoi kovasti näkevänsä jonkun ratsastavan pitkin Hyde Parkia mutta niin onnekkaita emme olleet. Vaikka kevät on edennyt hyvää vauhtia, ruoho ja puut vihertävät, ei vesi ole kovin lämmintä: sen sai tuta yksi luokkaretkeläinen, joka vahingossa pulahti Hyde Parkin lammikkoon. Natural History Museum osui matkallemme ja ilmaisena kohteena sai houkuteltua meidät tutustumiskierrokselle. Poikkesimme vielä Harrodsillä mutta tuntisimme olevamme aivan väärässä paikassa, joten se vierailu jäi lyhyeksi. 16.-17.4. Los Angeles - Lontoo Juhlistimme viimeistä amerikan aamua nauttimalla kumpikin oman vohvelin. Sitten ei ollutkaan muuta kuin rinkkojen pakkaaminen lentoa varten. Olimme tilanneet jo eilen taksin lentokentälle ja kuten arvasimme, yritti taksikuski vedättää hinnassa. Onneksi Tainalla oli näyttää kuitti hotellille maksetusta ennakosta, joten mitään suurta kohtausta ei syntynyt. Olimme ajoissa kentällä mikä olikin hyvä, sillä laukkujen tsekkaaminen koneeseen kesti ihan älyttömän kauan. Edessämme ei ollut kuin muutama henkilö mutta jokaisen laukku avattiin ilmeisesti liikapainon takia ja painon uudelleenjärjestely, pakkaaminen ja muu sähläys vei aikaa. Menimme ajoissa turvatarkastukseen kun ajattelimme sen olevan tiukka. Kengät jouduimme ottamaan pois ja purkamaan toisen repun kun sanakirja ei mennyt turvatarkastuksesta läpi, muuten se ei ollut sen ihmeellisempi kuin muuallakaan. Losin lentokenttä oli ihan aneeminen: vain pari pientä kioskia myi vettä, suklaata ja lehtiä. Ei siis mitään katseltavaa. Tämä oli ensimmäinen lento, jolla emme istuneet ikkunapaikoilla. Taina sai torkuttua muutaman tunnin mutta Jussi jätti yönet väliin ja katsoi 3 leffaa. Lontoon kentällä metrolipun ostaminen kesti hetken kun ensimmäinen kone ei hyväksynyt seteleitämme. Olimme katsoneet metrolinjat, vaihdot, pääteaseman ja reitin hotellille valmiiksi. Pienen mutkan matkaan teki se, että meidän pääteasema, Victoria, oli suljettu mutta Taina suunnisti onnistuneesti seuraavalta asemalta hotellille.