19.2.2013
Reppureissausta Australiassa
26.2. Brisbane
Tämän aamun uutiset myrskyyn liittyen olivat: nainen oli joutunut hylkäämään autonsa tulvan vuoksi, lähtenyt bushwalk´ille kotia kohti eikä häntä ole nähty sen jälkeen, autoilijoita kehotetaan odottamaan viikko ennen kuin lähtevät ostamaan polttoainetta ja tulvien odotetaan pahenevan jokien varsilla Brisbanessa ja siitä pohjoiseen. Lisäksi Rusty sykloonin odotetaan iskevän länsirannikolle seuraavan vuorokauden kuluessa. Kaikissa Australiassa yöpymissämme paikoissa huoneenluovutus on ollut jo klo 10, niin täälläkin. Jätimme rinkat säilytykseen, odottelimme sateen loppumista ja lähdimme vielä kerran yrittämään Brisbaneen tutustumista. Ensimmäinen kohde oli St. John´s Cathedral, jota on alettu rakentaa 1850-luvulla ja viimeiset osat ovat valmistuneet 1910-luvulla. Rakennus on paikallista hiekkakiveä, ulkoa kaunis mutta sisältä melko pelkistetty. Seuraavaksi suuntasimme kohti China Townin lähellä olevaa kauppakatua. Ehdimme perille ennen seuraavaa rankkasadekuuroa ja luimme sähköpostit odottaessamme sateen loppumista. Sähköpostissa oli hoidettavia asioita ja poikkesimme läheisessä backpacker´s -paikassa tulostamassa ja skannaamassa. Tainan vieressä istui forssalainen nuorimies, jonka kanssa vaihdoimme muutaman sanan. Loppupäivän taas sataa tihuutteli, joten tutustuimme lähinnä keskustan kauppakeskuksen tarjontaan. Koska kelit ovat olleet epävakaat ja kentälle olisi pitänyt lähteä jo viimeistään aamuviideltä, päätimme lähteä kentälle jo illalla.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi0pNADXHrtn_JlGJqWUNlCLU8ou3QImMzbH6YawOwpKwpdTVCFGlNJBBEA2Z5pSic7xNCmW1sqHZ6-ngffYfWQz3luW7C6lHH5G2Xc1gWsLoWqMXfTLY3QxEPF-9kmVrDBa-zZc4JSJujf/s320/2013.02.26.+Brisbane+1.JPG)
25.2. Brisbane
Sade jatkui ja jatkui ja jatkui. Uutisissa näytettiin tornadojen tuhoamia koteja, tulvien valtaamia teitä ja asuinalueita. Tasan ei käy sade ja kuivuus Australiassa, sillä toisaalla on rankkasateet ja tulvat ja toisaalla niin kuivaa, että satoja hehtaareja palaa poroksi. Välikevennyksenä tuli välähdyksiä Oscar-gaalan odottelusta ja ensimmäisistä saapujista. Odottelimme puoleen päivään ennen kuin sateeseen tuli pieni tauko ja pääsimme lähtemään kaupungille. Ero Suomen ja Australian sateessa on lämpötila: vaikka täällä sataa niin ei palele sillä lämpömittari näyttää jotain 26 astetta. Parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen alkoi sataa ja yritymme suojautua pukeutumalla sadeviittoihin. Muuten hyvä mutta olo oli kuin virolaisessa saunassa - eikä tarvittu edes hiustenkuivaaja kun hiki tuli. Kävelytie kulki joen rannassa ja yöllä oli selvästi ollut ylävesi ja joessa tavallista enemmän vettä, sillä paikoin tie oli täynnä kaikenlaista rojua. Kävellen vielä pääsi hyvin kulkemaan mutta pyöräilijöillä meno oli haasteellisempaa. Sateessa kävely ei houkutellut sen enempää, joten palasimme hotellille ja harmittelimme, että Brisbane jää lähes näkemättä. Illan mittaan vettä tuli koko ajan ja vaikka verhot olivat kiinni, tiesi milloin vettä tuli sikana - kohina oli niin kova, että telkkarin volumea oli lisättävä pari pykälää.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi0oqqqNJezaqQ6yGI00oXAT7vabf0NlsheCxTI4oTHVVgWEdXqhiDoVVG7jzgSOpGcwEbfOb5HMq-le-Mhtl5LaoOhYwvsfdAfG4qTM9-xUk1mTfclx_jsjwQOvK8pdAsOOCUHsu6jZKKE/s320/2013.02.25.+Brisbane+2.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhH6drxWhYk6L6dfvPG4yVGK42fNNKUDxkcoSnGTLyzCHopU_cqkHwityKeVUvbCZFSq0tb-L8xdnqR_mT_JAynef-HQoOv3BvC3XaoOCCG0csfIAwuJZC91gVAKPxX2l52WG8ESk_8H7z-/s320/2013.02.25.+Brisbane+3.JPG)
24.2. Brisbane
Aamun uutisissa kerrottiin kahden ihmisen kuolleen myrskyssä ja tulvien vuoksi evakuoitujen määrän olevan tällä hetkellä 18.000. Sääennuste lupasi uuden matalapaineen sateineen saapuvan huomenna: Brisbaneen ja lähialueille luvattiin 100-200 mm vettä vuorokaudessa, pahimmassa tapauksessa voi tulla jopa 400 mm. Lähdimme heti aamusta ja kun oli koko päivä aikaa, suuntasimme kohti pohjoista 20 kilometrin päässä olevaa Redcliffiä. Nyt olisi tarvittu vähän tarkempaa karttaa mutta pienen pohdiskelun, kartan ja kompassin tutkimisen sekä vaihtoehtojen poissulkemisen jälkeen löysimme oikean suunnan. Ajoimme kaunista rantareittiä ja pysähdyimme ihailemaan purjeveneitä parissakin paikassa. Vettä rippasi silloin tällöin mutta suurimmaksi osaksi sää oli ok. Osuimme jonkun pyöräilytapahtuman reitille, sillä näimme paljon pyöräilijöitä niin mennessä kuin tullessakin. Koska olimme jo Brisbanessa, päätimme palauttaa auton jo sunnuntaina, mikä oli hyvä päätös kahdestakin syystä: palauttivat meille yhden päivän maksun eikä tarvinnut maksaa pysäköinnistä. Ruokailun ja pienen levon jälkeen lähdimme kävelemään keskustaan. Poikkesimme infossa hakemassa kaupungin kartan ja lentokentälle menevän junan aikataulun. Infon vieressä oli niin Helsingistä kuin Tallinnastakin tuttu ruokapaikka - Vapiano. Emme ehtineet kuin puistoon keskustan laitaan kun alkoi sataa, joten palasimme hotellille. Sade jatkui koko illan ja ajoittain tuli vettä ihan kaatamalla. Kun ei ollut muutakaan tekemistä, aukaisimme shampanjapullon ja nautimme molemmat siitä tavallamme. Tainan mielestä lähes 50 euron hinta oli makuun nähden isosti liioittelua, Jussi ei ottanut kantaa.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiahxqst5cn1RsvJ4-u5HLwDj7Sh7Uh5GaIbEvt3KP16aaCOahzziyWQregJY3apfxAN1GR2ge4eG3A8uQLB2TQyrRtzXbJ419pCRplMv9dDlMVvQfLt6qPlYmtrdT5S7om3QyJi12yntwU/s320/2013.02.24.+Brisbane+4.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjVsuvFHSPpkx7YCQI4X8z-uQHnw8odH74y1436rQWUlZybvo8J0BS_RorR0qoFXl1U4gjQwDMMDV_WNYKPbhvlmx-4c7xRLg2YobOi4idliVt_8-SchL7Ne1YssULWYXcpb_tcMLyLtcY6/s320/2013.02.24.+Brisbane+5.JPG)
23.2. Ballina - Gold Coast - Brisbane
Aamun uutisissa kerrottiin, että 4 vuoteen ei ole satanut niin paljon kuin eilen. Aamu valkeni vähän pilvisenä mutta onneksi sääennuste ei pitänyt tänään paikkaansa vaan saimme nauttia koko päivän aurinkoisesta ilmasta. Matkalla näkemämme mittari näytti 30 astetta plussaa; vuokra-automme ilmastointi on ollut ahkerassa käytössä. Tänään oli tarkoitus ajaa Gold Coastin Surfers Paradise rannalle. Muutaman mutkan kautta pääsimme perille mutta vaikka ranta olisi ollut aivan ihana, oli se täynnä korkeita, ei-luokseen-pyytäviä hotelleja koko 10 kilometrin matkan - ihan kuin olisi ollut Kanarian saarilla jossain lomakylässä. Näimme vain muutaman motellin ja nekin ilmoittivat olevansa täynnä. Omakotitaloalueella oli paljon hienoja taloja, joissa oli oma ranta mutta motelleja ei näkynyt. Niinpä päätimme jatkaa matkaa ja ajoimme ensin Beenleigh´tin kautta, josta emme löytäneet motellia. Sitten kurvasimme kohti Clevelandia, jossa oli vain pari motellia mutta nekin kaikki täynnä suuren häätapahtuman vuoksi. Niinpä ei auttanut muu kuin suunnistaa kohti Brisbanea. Tiet ovat täällä kohtuullisen hyvin viitoitettu, joten vaikka meillä ei ollut kovin tarkkaa karttaa, löysimme hyvin perille. Kaksi ensimmäistä motellia olivat täynnä, kolmannessa olisi ollut yksi huone sikamaiseen hintaan 160 AUD. Pysähdyimme miettimään vieläkö jatkamme etsimistä vai yövymmekö autossa jossain parkkipaikalla; päätimme jatkaa matkaa kohti pohjoista. Reilun kilometrin jälkeen Jussin tarkka silmä huomasi motellin, josta saimme viimeisen huoneen hintaan 90 AUD - siis vain huoneen, vessa ja suihku ovat käytävällä. Huone oli lähes ok mutta vessa ja suihku ihan karmeat hintaan nähden ja käytävä haisi kuin tupakkahuone. Onneksi netti kuului huonehintaan ja toimi hyvin, varasimme huoneen keskustan hotellista pariksi seuraavaksi yöksi, eikä maksanut kuin muutamia euroja enemmän kuin tämä läävä.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjAcC7fvsohSGGO5kuQBmOHo7D-QqaQwPBbrWPvy-X_CeATtZ7gE8nNO4a1q9-EZ4V38hEF3NrhLw2wTq3kndK1Unk-AkLJJeNmA6WijWO9TrML_wGwG3gcIaTtLcnbZa-RzgHUzd1nrLI4/s320/2013.02.23.+Gold+Coast+1.JPG)
22.2. Woolgoolga - Ballina
Eilisessä sääennusteessa sanottiin, että matalapaine liikkuu hitaasti ja kova tuuli ja sade jatkuvat alueella vielä pari päivää. Sade saattaa olla jopa erittäin rankkaa. Valitettavasti sääennuste piti paikkansa: koko yön satoi ja aamulla satoi. Jouduimme miettimään miten saamme tavarat kuivana autoon. Onneksi motellihuoneen edessä oli pieni lippa, jonka alle Jussi peruutti pikkuruisen ajokkimme ja työnsi tavarat peräkonttiin kuivana. Taina nousi kyytiin vasta respan lipan alta - kuivana. Koko matkan Ballinaan satoi ja tuuli niin kovaa, että välillä sade tuli ihan vaakana. Pari vastaantulevaa rekkaa heilautti autoa rajusti mutta pysyttiin tiellä. Laitumilla näkemämme lehmät ja hevosetkin käänsivät takalistonsa tuuleen ja yrittivät suojautua. Ballinassa jouduimme hylkäämään kolme ensimmäistä motellia veden takia: vettä oli satanut niin paljon, että se lainehti motellien pihalla ja meni huoneisiin sisään oven alta- näissäkään taloissa ei ollut sokkelia!!! Myös kaduilla oli niin paljon vettä, että osa keskikorokkeista ja jalkakäytävistä oli kokonaan veden alla ja parkkipaikoilla autoista ei näkynyt oven alaosaa. Neljäs motelli oli 2-kerroksinen ja saimme huoneen toisesta kerroksesta kohtuuhintaan (80 AUD). Kuulimme uutisista illansuussa, että juuri Ballinnassa on ollut pahimmat tuulen ja sateen tekemät tuhot. Tuuli oli puhaltanut jopa 100 km/h, puita ja sähkölinjoja on kaatunut, parikymmentätuhatta ihmistä on ilman sähköä ja tulvavaroituksia annettiin läheisille joille. Huomisen sääennuste on yhtä kannustava: bonuksena saamme mahdollisesti vielä ukkosmyrskyn. Liityimme seiskan jälkeen sähköttömiin ihmisiin; ulkoa kuului pari kovaäänistä pamausta ja motellista sekä lähialueelta meni sähköt. Tunnin päästä tulivat korjausmiehet ja saimme puoli kymmenen maissa sähköt takaisin. Sillä aikaa pärjäsimme Jussin respasta hakeman taskulampun avulla.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEif8ORZ1xKa-bEknZ3s5E1KWUj07HmiRfcPyVhUNaMDZPt5Dej-aOERKFHGg_SH6WPULVZidXXzjGHcwMiInmYOijjQdJGl_ySKMTzFRDcmGSyQWt0K7875pr8hcliItzcJAWj3tGaNjSp6/s320/2013.02.22.+Ballina+2.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjs72_pSyjeiJrL_1xacSnXVwQDBPyqeut-Q_gHwf0tyQQ1Znicth46cWLg586djaTCWXVigZr_z5jdMLlnuR7xnnDT4Vfc9lma5CcMxSd6BWMjJOag-IXFN3eO8aNf-1fsz-46D7NjBXsZ/s320/2013.02.22.+Ballina+3.JPG)
21.2. Port Macquire - Woolgoolga
Jussi löytyi aamulla sohvalta tuulettimen alta ja oli kuulemma nukkunut hyvin, vaikka tiesi että on Tainan vuoro ajaa tänään. Eilen näkemässämme sääennusteessa näkyi ikävän iso matalapaine, joka lupasi kovaa tuulta ja sateita itärannikolle - juuri sinne missä olemme. Aamu valkeni harmaana ja tuulisena mutta sade alkoi vasta kun olimme päässeet matkaan. Pilvet tulivat ja menivät ja niiden mukana tulivat ja menivät sateet. Vajaan tunnin ajon jälkeen tuli sellainen sadekuuro, että näkyvyys hävisi kokonaan ja oli turvallisempaa ajaa tien sivuun kuin jatkaa matkaa arvaamalla missä tie menee. Emme olleet ainoat, jotka päättivät tehdä niin. Pari minuuttia tien poskessa ja matka saattoi jatkua. Woolgoolga on melko pieni paikka ja onneksemme olimme ajoissa perillä ja saimme motellista huoneen, sillä pari muuta motellia oli jo täynnä. Myös meidän motelli täyttyi illan mittaan. Sade jatkui koko iltapäivän. Illansuussa tuli pieni tauko ja lähdimme kävelylle. Kova tuuli teki rantaan komeat aallot ja näimme pari surffaria laskettelemassa aalloilla. Kauppojen perusteella paikka on surffareiden suosiossa. Kesken kävelyn meidät yllätti sadekuuro ja jouduimme hakemaan suojaa taukopaikan pienen katoksen alta. Kykkiessämme suojassamme Jussi näki pari kengurua loikkivan läheisellä nurmikolla, josta ohiajava auto pelästytti ne pakoon. Vaikka sade hellitti, tuuli ei. Jussi pystyi hölkkäämään vastatuuleen pienen mäen päälle mutta Tainalla oli vaikeuksia edes päästä kävellen eteenpäin, jopa hengittäminen vastatuuleen oli hankalaa. Jouduimme juoksemaan viimeiset 100 metriä, että pääsimme kuivana motellille.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmTAIGmi5q4Jkr9IldAU6Ghaw0u5b1hTb-N_Wm1k7_vVM3EhQtWvjCGeSAc3p-1-XchrWMolK9xOpt3nc1parxmXO_DT2SISy9HPsKkH2YroUtf329UiB34kOSxtPFM7BbhgCu2q1YzK4z/s320/2013.02.21.+matkalla+Woolgoolgaan+1.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnL7bHFhWZuAYKY_3j1UytjxKPSRwPqHG2b8raqTYB8u2MBNJplxVWUVuiOCBP_df_s6JLPpTwnBd2lyvB4fDsECMDRYMaFvZkCxGZL2AMP5QHbk-jqkcRmkSqOkr8ukKiaABRPAoFTlCL/s320/2013.02.21.+Woolgoolga+2.JPG)
20.2. Forster - Port Macquire
Motellin pitäjä mielestä Forsterissa on kaksi must nähtävyyttä: ranta ja näköalapaikka. Eilen näimme parikin rantaa, näköalapaikka jäi tälle aamulle. Parkkipaikalta oli n. puolen kilometrin kävely tornille, matkana ei pitkä mutta kun polku meni itikoita kihisevän kuuman metsän läpi lähes 45 asteen kulmassa, oli selvää että huipulla puuskutimme ja hikoilimme. Torniin piti vielä kiivetä 4 kerrosta mutta näköala oli sen arvoinen: 360 astetta upea panoraama yli Forsterin kannaksen - merenlahti toisella ja meri toisella puolella. Näköalapaikka on myös historiallinen, sillä launtaina 12.5.1770 James Cook antoi huipulle nimen Cape Hawke purjehtiessaan näillä vesillä. Ajoimme vielä uteliaisuuttamme läheisen asuinalueen ympäri, se kun oli rakennettu siten, että jokaisella oli oma ranta ja jokaisella näytti myös olevan oma vene (vähän kuin Dubaihin rakennetut palmusaaret). Silti silläkin alueella oli useita taloja myytävänä vaikka paikka näytti aivan paratiisilta. Myös täällä Jussi kiinnitti huomionsa siihen, että yhdessäkään talossa ei ole sokkelia vaikka ollaan ihan veden äärellä. Ajomatkalla Port Macquireen näimme pari kertaa liikennemerkin, jossa varoitetaan koaloista mutta emme yhtään elävää koalaa. Löysimme tähän mennessä halvimman majoituksen (65 AUD) mutta edullisuuden selitti se, että meillä ei ollut ilmastointi, pelkkä tuuletin. Silti huone oli iso: parivuode, yksittäinen vuode ja sohva sekä pieni keittiönurkkaus ja luksusvessa kylpyammeella. Sovimme, että jos Jussin tulee kuuma, siirtyy hän sohvalle tuulettimen alle. Kävelimme kylälle ja oli niin lämmin, että kävelimme varjossa aina kun mahdollista.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhc8IcPzkMrRSCHhYa8yJksgYN3Qw-6hA27M-wYwpoIkcKR-x_AKs5xcGprweIss_9uGZMoVyb4EKCmOdw2yOVy2i1xd7_nf8DEWAUk4-ZVeEt_MkoVqx9w-0dyDf1bUJz3Rsay9IkWFTaZ/s320/2013.02.20.+Forster++2.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh5pzLBkBRLv_Qa54ko2kTNfwpW2aGhhJ5UfLHLIsld1A-9PCk__S7n_b_49WIKXYE5hF4UfvIgv11UBcYeBa7hiEaaJkYD426vKEXdCPtNfLRF1m8srJ3MBN_uf6JeIZVkMiRugZe8I-Ve/s320/2013.02.20.+Forster++3.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3HNvmlj3m1EkkIQ4HEf4FpCJggnvQSjsNkywpjrGa4Kjn7qxgAhQ5LNwMfM9mIsI0ASj-skG-KGTo-YeDw1bEl5Xw58m0SlrgEn0Dsf8AmGVXImK_rGGsRCy4eChHwJsgfI1hDzIkI9nt/s320/2013.02.20.+matkalla+Port+Macquireen.JPG)
19.2. The Entrance - Forster
Tehdessämme lähtöä, rippaili vähän. Annoimme motellin isännälle saamamme punaviinipullon, ettei tarvitse kanniskella sitä edestakaisin autoon ja pois. Shampanja on vielä pahan päivän varalle. Alkumatka oli isoa tietä mutta viimeiset 60 km erittäin kiharaista pikkutietä, jossa sai taas kaahailla 100 km/h - vähän ihmettelimme kuka sellaiseen pystyy. Toinen ihmetyksen aihe oli myynnissä olevat talot, joita oli täälläkin paljon; paikkapaikoin joka kolmannen talon pihassa oli kyltti myytävänä. Yhdessäkin kylässä oli parikymmentä taloa, joista puolet oli myynnissä ja paikka kuin suomalaisen unelma: isoja omakotitaloja järven rannalla. Pidimme tauon yhdellä erittäin kauniilla rannalla, jossa mm karavaanarit voivat yöpyä. Löysimme helpohkosti yöymispaikan pienestä motellista sopivaan hintaan. Lähdimme kiertämään Forsterin keskustaa rantaa pitkin ja aurinko paistoi kuumasti. Tapasimme matkalla pari vanhempaa austarialaista, jotka kertoivat, että Forster on koko itärannikon kaunein paikka ja he tulevat joka vuosi 4 viikoksi tänne. Herra perkasi kaloja rannassa ja pelikaanit odottivat kärsivällisesti hänen heittämiään perkeitä. Hän näytti meille kuinka pelikaanit reagoivat hänen kätensä liikkeisiin: kun hän nosti kädet, pelikaanien nokat nousivat samaa tahtia - kuin orkesteria johtaisi. Delfiinejäkin näkyy kuulemma päivittäin mutta olivat jo lähteneet tältä päivältä pois satama-alueelta. Aallonmurtajalla ja sen molemmin puolin olevilla uimarannoilla oli isot aallot, joilla pari melojaa surffaili kanoottiensa kanssa. Motellissa oli toimiva netti ja pääsimme vihdoin päivittämään Kiinan matkan juttuja ja kuvia blogiin.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjmHd17kF-n8Yg7VHheGw6ygRZ7LY37XvVP0lOV3w5iBMkbPC1DLBLNUurY0rtaId7qHSqb-iXi6XIjBEpaP2HYZwcLL8lG7Tdhljnfeq9WFWVotdZbZ3t1dd0ngg8wd-dZCmOFuvLqT4-/s320/2013.02.19.+Forster+2.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiyyUX3mqUh75Gm-LIkJ_FOzfqZpD-n-ejQLG4vPJ-e7LW0VwBZW6eUas0eORb4nMWcxPhIHQ4lKL4BZ_upb0eUijJSrN4uWNlYjsNj2uLzIoogjM6F7PtaiN8pobLW7w9m5A2UtHK26-Td/s320/2013.02.19.+Forster+5.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgvLZRWeB9GFTCBoV39fReiZix9Chc82wewFKF0Rgtx-ODy2ztnJQ37oOprkjWPu0l5u5LKVEjEOoTwxp53W-r5o74i_Y6h0c44qKUPCW1KmZZxgbJG9PH1h0rlIjivJnKLvUP4U4UHfhJM/s320/2013.02.19.+Forster+10.JPG)
18.2. Windsor - Blue Mountain - The Entrance
Lähdimme ajoissa liikkeelle, sillä tänään oli edessä pidempi matka kuin muina päivinä. Ajoimme mutkaista vuoristotietä kohti Sinisiä Vuoria. Paikoin tie oli niin kapea, että ihme kun auto mahtui kaistalle, piennarta ei ollut lainkaan ja nopeusrajoitus oli paikoin 100 km/h. Onneksi ohituskaistoja oli aika-ajoin ja kaahailijat pääsivät ohittamaan. Yksi Sinisten Vuorten nähtävyys on Kolme Siskoa, jotka näkyivät upeasti näköalatasanteelta. Näköalatasanne oli hauskasti keskellä asuntoaluetta ja matkailijoiden autot parkkeerattiin läheisille kaduille. Ihaillessamme näkymiä yli laakson, tuli juttusillemme pari suomalaista naista, jotka olivat parin kuukauden mittaisella maapallonkierrolla. Vaikka ajoimme moottoritietä pitkin, matka taittui verkkaisesti jatkuvien tietöiden takia. Pysähdyimme syömään Mäkkäriin ja juuri kun olimme lähdössä, jyrähti ukkonen ja rippasi vähän vettä. Ajoimme kohti määränpäätä pitkin Pasific Highwaytä, josta osa oli niin jyrkkää ja kiharaista, että Taina painoi jarrua vähän väliä vaikkei ajanutkaan. Koska matka taittui hitaanpuoleisesti, saavuimme määränpäähän vasta kuuden maissa. Oli eka kerta kun meillä ei ollut varattuna yöpymispaikkaa ja vähän jännitti miten meidän kävisi. Onneksemme löysimme heti aivan ihanan motellin ja kun hintakin oli kohdallaan, ei tarvinnut etsiä pidempään. Motellia piti chileläinen mies, joka oli puhelias ja avulias. Olimme istuneet lähes koko päivän autossa, joten parin kolmen kilometrin kauppareissu kävellen oli tervetullut vaikka emme sitten ehtineetkään nähdä kylästä muuta.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhh94HEGLdxq-szYwBdDUspy7vwN1meTFQQVlfHuMBEi3G5l3y2pF0MAJubF4bZ_ZyBpwN5Mhwx5HVtg7aWqVJU6qd-7BGyTyU6deZzqiMlDT9SpR9U24OdHh9PJmZkT_1pPnMbcF3_qgyJ/s320/2013.02.18.+Blue+Mountain+2.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmkECmelzd84spo5qo1H8zQM0lnSUrdjrZVbPGo9JR1AR8rdMsh-hMpGxmLWAgEva3bIwdKZ-vh2vM3FbPmpOBq0jaH1WNV1H0GZVBE1hh8BTOzg0cN_SxWCg-g6GIiVfLXvygL4ttcgDC/s320/2013.02.18.+Blue+Mountain+4.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgVlcol55uOBx51SHB2CVNiua_KQ-S6G2FvcbMtVxYRH4ON9e0gYfPk2HnFbvDwN1IW5aesDLiP12BCHkg4dsTtk7PYgKvquixqnFYvr6poQcYUE97VuyG1jCz4e_9fMLy-qsfdty1rZmwo/s320/2013.02.18.+Blue+Mountain+7.JPG)
17.2. Sydney - Windsor
Terassin kalusteet olivat märät, joten yöllä oli satanut. Kun lähdimme motellilta, paistoi aurinko lämpimästi ja pääsimme kuivana autovuokraamoon. Saavuimme sinne vähän sovittua aikaisemmin mutta se ei haitannut vaan teimme heti paperityöt. Vuokrasimme auton täydellä vakuutuksella kaiken varalta, olihan tämä ensimmäinen kerta kun ajamme autolla vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Auto piti noutaa nurkan takaa ja sen nurkan löytäminen oli vuokrauksen vaikein juttu. Tarkastimme ja kirjasimme kaikki näkemämme kolhut ja naarmut mutta auton antanutta miestä ei tuntunut kiinnostavan - hänellä ja kahdella muulla hepulla oli juttu kesken ja me olimme vain häiriöksi. Heti ensimmäisessä risteyksessä Jussi laittoi vilkun sijasta pyyhkijät päälle kun käytti vanhasta muistista vasenta viikseä kun olisi pitänyt käyttää oikeaa. Toisessa kulmauksessa tuli poliisiauto vastaan mutta nyt Jussi klaarasi homman. Taina navigoi meidät helposti ulos Sydneystä. Tehtiin ihan pieni ylimääräinen koukkaus ennen käännöstä Castle Hilliin, jossa sijaitsi tämän päivän kohde The Koala Park. Puistossa näimme pari nukkuvaa vompattia, nokkasiilipariskunnan papukaijoja, monenlaisia kenguruja, dingon sekä tietenkin koaloita. Koalat oli tosi hassun näköisiä kun ne istua nökötti pienessä mytyssä oksan nokassa - ihan niin kuin ne olisi istutettu siihen. Suurin osa nukkui, vain muutama availi silmiään kun otimme kuvia ja salamavalo välähti. Varsinkin koaloiden aitaukset olivat tosi pieniä mutta koska ne nukkuvat n 19 tuntia päivässä ja lopun aikaa syövät, niin ehkä ne riittävät. Varasimme eilen netin kautta motellin Windsorista. Motelli oli kuin amerikkalaisissa elokuvissa ja kaikki oli muuten hyvin mutta emme meinanneet päästä kirjautumaan sisään kun meillä ei ollut varausta printattuna eikä netti toiminut. Kävelimme kylän raitin päästä päähän ja löysimme hyvän kaupan ja talon, joka näytti ensin kirkolta mutta lähemmin tarkasteltuna tarjosi kirjanpitopalvelua.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjhsEmduuUL6mk0nftopWnHZS9Ha_arrnBMPfxuRqOq6onP81pMMfPOA7PMhzYwGmFi4w92KlI317q5f8GOVKgG1UfI07ujzArkH7GesIiqn6LkYc8XUOODY16pK8E-D2rjXDqXNMC7VtCy/s320/2013.02.17.+Windsor+6+c.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEii-Z4ugqhEpMpa8I01TadzM-i6f4RBFF853_OgJbvxh1juCALojFX5k7ls0VbigEmdQuHj6XjsCGCKgXOHyxBAquuZnTEcf7o1TiFQZYHLMQEg8jpkNeGnGX1pcxdA3M9dIr_seZE3fZVm/s320/2013.02.17.+Windsor+11+c.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhdf6rHp8uo3TlrhLGodBcQ8dV0jofUs1echt2Xphpm6fCCMpG30MCeeXSjZGHy3I5Zb3AH2NBMp5hhbTeIVMyEVJWJVbWUA-nQ4ko46FMa5fl4o3WxXSiLG2KdX5LjPTXybHh-TIyAOq76/s320/2013.02.17.+Windsor+34+a.JPG)
16.2. Sydney
Taina pyykkäsi aamulla pyykit, koska emme päässeet liikenteeseen vesisateen vuoksi. Jussi lepuutti sillä aikaa silmiään. Kun vihdoin pääsimme matkaan puoli yhden aikaan, kävelimme ensin toiseen suuntaan ennen kuin suuntasimme uudelleen kohti rantaa ja tällä kertaa tutustumaan vierasvenesatamaan. Suurin osa veneistä oli isohkoja moottoriveneitä, purkkareita oli vain kymmenkunta. Kävelimme rantaa kiertävää kävelytietä kohti oopperataloa kun yht´äkkiä koko lahti oli täynnä purjeveneitä ja osalla oli kilpailu menossa. Ei tarvitse olla Einstein tietääkseen mitä seuraavaksi tapahtui: istuimme rantakiville seuraamaan menossa olevia kilpailuja. Yksi oli selvästi perinneveneille, toinen n 40 jalkaisille yksityyppiveneille ja kauempana meni pienempiä veneitä. Oli sopivasti vähän pilvistä, joten ei tullut kovin kuuma katsellessa. Kiertäessämme niemeä kohti oopperataloa näimme ulkoilmateatterin, jossa iso skriini oli pystytetty mereen; varmaan ihan mahtavaa katsoa leffaa jos ilma on hyvä. Puisto on ilmeisesti hyvin suosittu vihkipaikka, sillä näimme kaksi morsiusparia: ensimmäisellä oli pippalot matkamme varrella, toisen näimme vain kävelevän puistossa. Palattuamme hotellille Taina yritti taas päivittää blogia mutta kuvat eivät jostain syystä mene, täytyy yrittää seuraavassa kohteessa uudelleen. Ai niin, tarkistettiin saamiemme juomien hinnat: Alkon hinta shampanjalle on 47,90 e ja punaviinin hinta täällä on 25 dollaria.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEggApV3zqedxb2by6qXzZcR4FB7zNO-7QNOp6gR3GfKoH90c-7IjQvJQZtFpqYUCJdsnzmK59NIvAmBmQ89RAl5XWZzB9jf41HpQlztCY1tNGNvhxA6aVCKhyphenhyphenn8nGBnPWuGAbdXz3Rt2I30/s320/2013.02.16.+Sydney+2.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgd7SIDKtoDX9A3EuUiu44KYW_fDEJgHkBNIJ26kYpcb36pm8Qx_fqbsH3rS9Yu_d3-bXedB799pW-QAdKLG9nMksANFhZ7IVnjFy9tlIeUHkjz-vNTPzS5BnqdkPZjE92Nr8Or92CSy4SI/s320/2013.02.16.+Sydney+6.JPG)
15.2. Sydney
Säätiedotus lupasi 5 seuraavalle päivälle aamusin kuurosateita ja iltapäiväksi puolipilvistä ja ainakin tänään aamulla satoi vettä rivakasti. Sade loppui onneksi ennen puolta päivää ja pääsimme uudelleen tutkimaan Sydneytä. Mielikuva, jonka eilen saimme, vahvistui - Sydney on toimiva, vihreä ja kaunis kaupunki. Vastaan tuli niin paljon treenanneita ihmisiä, että tuntui kuin punttisali ja terveysruoka on must suurelle osalle sydneylaisia. Treenattujen vartaloiden lisäksi täällä pidetään suurista tatuoinneista, jotka taas eivät meidän mieleemme. Ihanaa kävellä liikenteen seassa, jossa noudatetaan länsimaista liikennekulttuuria. Tosin telkkarissa kerrottiin, että pyöräilijät ja autoilijat ovat sotasilla mutta me emme sellaista nähneet. Kiinalaisista ei pääse täälläkään eroon mutta luultavimmin heitä näkee vähemmän muualla Australiassa. Kävimme kyselemässä turisti-infosta mihin täällä ja matkalla Brisbaneen kannattaa tutustua ja vastaukseksi saimme: Sydneyhen meillä on vaikka mitä paketteja, osta ja säästä. Muusta maasta en osaa sanoa mitään, olen käynyt kerran kaupungin ulkopuolella noin neljän vanhana - lue: olen vain täällä töissä, ei minua oikeasti kiinnosta. Ostimme sopivan yleiskartan, otimme muutaman esitteen ja löysimmekin illalla kiintoisan kohteen. Kaupungin ainoa maksullinen nähtävyys oli meille Sea Life, jossa näimme melkoisen määrän Australian mereneläviä ja ehdottomasti erikoisin niistä oli Dudong. Sitten päivän vitsi: Salaatti lihottaa - näet yleensä salaattibuffan ääressä vain lihavia ihmisiä. Sama pätee eläimiin: Dudong syö salaattia ja kasvaa 150 kiloiseksi.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhUaIGw7Pj2RKXnNFOfztU9MDWQapxfNlzEqmPXvrNPOQNmfUTvSofUeP6EUjN3cl8fgUz77PFPttMl-C6NIaqqLV8vyACy-LGnrWPMizWvcpEjPltvJsu9EyTmym-6IifVoVHDNnyFy6B5/s320/2013.02.15.+Sydney+18.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg5og4MZY4sh3U4VyfT3enCbHbRDACGK-R_nGWQN8SmbeYUHevQ5acCl7TYx-2XyCWJ9-uKZVaBgqX0WtWfLc58u4JrMsyS6W35FhQwxcfpHSPtiEu4KkijCXw_E64qaKvJqYrlp0ZDeQEf/s320/2013.02.15.+Sydney+28.JPG)
13.-14.2. Shanghai - Sydney
Aamulla vetiset vellit naamaan, kamat rinkkaan ja matkaan kohti lentokenttää. Ilmeisesti länkkärit menevät suurimmalti osin nopeammalla junalla tai taksilla kentälle, sillä näimme vain yhden valkonaaman kanssamme täydessä metrossa. Onneksi Andy oli kertonut, että matkalla on vaihdettava kerran junaa, joten kun kaikki matkalaukkujen kanssa liikkeellä olleet kiinalaiset nousivat laiturille (mitään kuulutusta ei tullut), olimme valmiina. Päästyämme kentälle, ajattelimme, että vihdoin päästään tupakoinnista eroon, mutta ei; vielä lähtöaulassa sai polttaa. Edessä oli pitkä lento, joten ajattelimme vähän liikkua ja kävelimme kentän päästä päähän; matkaa kertyi reilut pari kilometriä. Kokeilimme kentän ilmaista nettiä mutta eihän sillä päässyt edes Hotmailiin. Matkaseuranamme koneessa oli 5 kalpeanaamaa ja loput kiinalaisia. Andyn luonnehdinta kiinalaisista oli: äänekäs, tunkeileva ja tupakoiva. Olemme samaa mieltä tämän parin viikon jälkeen ja voimme vain todeta, että parempaakin matkaseuraa on olemassa. Ilmeisesti osa stuerteistakin/lentoemännistä on samaa mieltä, sillä meistä pidettiin huolta kuin kuninkaallisista. Varsinkin eräs italialaista syntyperää oleva stuertti helli meitä: saimme ihan ensimmäiseksi juomat, Taina shamppanjaa ja Jussi tuoremehun, sitten saimme pikapassit tullitarkastukseen, jonka jälkeen ensimmäisen luokan kuulokkeet (olivat todella hyvät), ruoan jälkeen heppu toi meille ensimmäisen luokan juustotarjottimen - oli homejuustoa, tavallista juustoa, keksejä ja viinirypäleitä ja kaiken huipuksi antoi meille ilmaiseksi shampanja- ja punaviinipullot!! Tuntui ettei mitään rajaa. Kentällä kartoitimme autonvuokraustilannetta ja -hintoja. Osa myi ei-oota ja saimme Avikselta kehotuksen mennä keskustan toimistoon. Matka keskustaan taittui junalla kätevästi ja hotelli löytyi jyrkähkön mäen päältä. Lähdimme heti hoitamaan autoasiaa ja Taina ei ollut kovin tyytyväinen kun autonvuokraushinta oli parissa tunnissa noussut Aviksella 270 Australian dollaria. Onneksi löysimme toisen paikan, josta saimme auton täydellä vakuutuksella alle Aviksen perushinnan. Vaikka yö vähän painoi jäsenissä, kävelimme rantaan katsomaan oopperataloa ja nautimme ihanasta lämmöstä ja auringonpaisteesta sekä totesimme, että kahden viikon talvessa oli 14 päivää liikaa. Oli erikoista nähdä isoja papukaijoja kadun varrella olevissa puissa kuin meillä variksia. Sydneyn Ystävänpäivä näkyi mm. taivaalla, jonne ilmestyi pari rakkaudentunnustusta lentokoneesta kirjoitettuna.
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhuWbr0ZzyDxw8viPo2MMEyzGvHLGfbHyGu1csYQKi0e2s63n56zQJOxncq6L5tseHQ-nNglE-Uas9pH4p2SABA-7wtUfabDQ8oV0lVjQydNyIX9ffs5UyAC3EPToUns3F0ufo4tJMz_Mfr/s320/2013.02.14.+Sydney+3.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiSUS3Ee03eaoyeuuC4EeSrH4jghgixTrlzRIuHMsUbcC4V9jPeTMwjHMrGUgtH985Kr14Cd94FD9aM09lmaTSjWQ3xvK4QK805URGgAhrehYLqTsuJnE0J0fSg3FgYi8O6EbZk7Y1l9nGw/s320/2013.02.14.+Sydney+7.JPG)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6QyK1SlT9I2FcgPGjimYyqduzSw-NdmMQhVBm1MzOH2MkW_sPIlESFkstT3wfuYdV-nSqZ1TdyE3iu9q_ahLbIThZaoJUtD29A05mEQwYAUzFGLZpC2ZTYMntJZPSLZVcyWZaQe3p-j4O/s320/2013.02.14.+Sydney+12.JPG)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti