9.3. Papakura - Auckland
Eilen oli pieniä vaikeuksia löytää majoitusta, sillä motelli, jossa yövyimme mennessä, oli täynnä. Kaksi muutakin oli täynnä, kolmessa oli ollut tilaa mutta joko ei ollut nettiä tai hinta oli liian korkea ja vasta 7:ssä kaikki oli kohdallaan. Aamutoimet sujuivat nopeasti ja kun matkaa Aucklandin keskustaan oli alle 30 km, oli auto luovutettu klo 10 mennessä. Olimme hotellilla paljon ennen normaalia check-in -aikaa mutta yksi huone oli jo valmiina ja me saimme sen. Hotellimme vieressä on bäkkäripaikka ja viikko sitten yöpyessämme tässä samassa hotellissa, näkyi huoneestamme heidän oleskelutilaansa. Ilma oli hieno ja päätimme vielä kerran kävellä rantaan katsomaan veneitä. Tällä kertaa Tainakin jaksoi kiinnostua kun ei ollut muuta sovittua ohjelmaa. Katsoimme kun American Cup -vene lähti kahden tunnin purjehdukselle ja oli niin täynnä, että hyvä kun kaikille mukana olleille löytyi istumapaikka. Seurasimme laiturin päästä yksityyppiveneiden kisasta kaksi starttia; olimme vähän kaukana mutta se ei haitannut. Se täytyy sanoa, että veneet täällä ovat ISOJA ja autot pieniä kuten kuvistakin näkyy. Ja kiinalaisia oli tälläkin kertaa liikkeellä: iso huvijahti oli koristeltu kauniisti kiinalaisia vihkiäisiä varten.
8.3. Tongariro National Park - Papakura
Eilinen trekkaus tuntui väsymyksenä Tainan pohkeissa mutta Jussilla ei tuntunut missään, joten tilanne oli huomattavasti parempi kuin Kiinan muurin jälkeen eli kehitystä on tapahtunut. Tänään oli taas siirtymispäivä - ei mitään varsinaista ohjelmaa - lähemmäksi Aucklandia ja huomista auton luovutusta. Seuraavaksi muutama huomio Uudesta-Seelannista: 1) maisemat ovat olleet UPEITA kaikkialla missä olemme olleet, niin rannikolla kuin sisämaassakin. 2) talot ovat selvästi vaatimattomampia kuin Australiassa ja pääasiassa ne ovat puisia. 3) lehmiä olemme nähneet paljon ja laitumella on useimmiten 100-200 päätä, joskus enemmänkin, eli ei mitään pientilallisia. 4) pienriistaa on paljon koska olemme nähneet paljon haukkoja; tänään yksi oli laskeutunut tielle ja lähti lentoon vasta kun automme oli n 5 metrin päässä. 5) myös täällä kuljetetaan koirat auton lavalla tai muuten epävarman näköisesti. 6) matkan varrella olemme nähneet (mahdollisesti yhden ja saman taiteilijan tekemiä) palaneesta puusta (?) tehtyjä taideteoksia, useimmiten ne ovat esittäneet Kiwiä, tänään näimme dinosauruksen. 7) jotkut paikannimet ovat hassuja, toiset vaikeasti lausuttavia, jotkut vaan mieleenpainuvia: Kaukapakapa, Tokatoka, Turangi ja Parihoro. 8) kylän/kaupungin koon tietää pikaruokapaikoista: Subway = pieni kylä, jossa pääosin paikallista väkeä. Mäkkäri + Subway = jo vähän isompi kylä ja/tai turistiläpikulkuliikennettä. KFC + Mäkkäri + Subway = isohko kylä/pieni kaupunki ja varmasti turistiläpikulkuliikennettä. Burger King + KFC + Mäkkäri + Subway = iso kaupunki ja turistiläpikulkuliikennettä (nämä neljä yleensä vierekkäin tai vähintään näköetäisyydellä toisistaan). Emmekä nähneet yhtään Service Centeriä (=bensa-asema) ilman Mäkkäriä. Kahdeksan päivän aikana ehdimme ajella vähän vajaat 1900 kilometriä - silti paljon jäi näkemättä.
7.3. Tongariro Alpine Crossing in National Park
Ylös viideltä, mysliaamiainen ja matkaan klo 5:45. Jussi luuli, että ollaan ainoat kulkijat mutta heti ekassa risteyksessä saimme seuraa eli perskärpäsen. Oltiin ekaa kertaa täällä liikkeellä pimeällä ja saimme huomata, että tietä pyydetään melko agressiivisesti pitkiä vilkuttamalla. Pimeässä ajoimme parkkitiehaaran ohi mutta onneksi huomasimme sen pian ja käännyimme takaisin ja olimme n 35. auto parkissa eli kaikki hyvin. Pääsimme matkaan klo 6:50 ja alkumatka oli helppoa, leveää polkua. Emme ehtineet kulkea kuin reilun kilometrin kun kuulimme takana tulevien puhuvan suomea. Pari Pohjois-Haagalaista kaveria olivat 3 kk:n reissulla ja vaihdoimme kulkiessamme kuulumisia kunnes me pysähdyimme keventämään vaatetusta ennen varsinaisen nousuosuuden alkua. Nousu meni paikoin hyvin mutta porrasosuudet pistivät Taina puuskuttamaan kuin höyryjunan. Vajaan parin tunnin kävelyn jälkeen tulivuori muistutti olemassaolostaan ja jyrähti kolme kertaa. 6,3 kilometrin kävelyn jälkeen pääsimme hetkeksi kävelemään tasaisella kraaterin pohjalla ja Taina jo luuli, että ihan hyvinhän tämä meni. Ja sitten alkoi viimeinen nousu, jossa oli nousukulma oli 45 astetta ja alla liukuvaa soraa. Taina veti henkeä useaan otteeseen mutta Jussi senkun mennä porskutti. Viimeinen puoli kilometriä oli kuitenkin helppo ja näkymät yli Emerald Laken ja Blue Laken olivat upeat. Nautimme maisemista puolisen tuntia ja söimme pari banaania ennen kuin lähdimme paluumatkalle. Paluumatkalla vastaamme tuli nelisenkymmentä ehkä 11 -vuotiasta koululaista rinkat selässään: opettaja kertoi heidän harjoittelevan vuoden päästä tehtävää 80 kilometrin vaellusta varten. Heillä oli hikinen urakka edessään, sillä aurinko paistoi lämpimästi. Paluumatka oli huomattavasti helpompi mutta aikaa meni saman verran kuin ylöspäin - omituista vai mitä? Meillä meni taukoineen 17 kilometrin reissuun 5 h ja 40 min. Ison tien varressa oli vielä viitisentoista autoa odottamassa että pääsisivät parkkipaikalle ja trekkaamaan. Suihku, ruoka ja kevyet päkärit maistuivat urakkamme päätteeksi.
6.3. Rotorua - Taupo - Tongariro National Park
Vaikka maa on tuliperäinen, ei vettä suihkuavia geysirejä ilmeisesti ole kovin montaa sillä sellaisen näkemisestä rokotetaan turistin lompakkoa n 45 Uuden-Seelannin dollarin verran (vähän alle 30 euroa). Meistä se oli vähän liikaa, emmekä olleet ainoat; muutama muukin oli päättänyt äänestää jaloillaan tai tässä tapauksessa autollaan ja lähti pois. Tyydyimme katselemaan pulppuavaa mutaa, jota ihme kyllä saa ihailla ilmaiseksi. Mutaa katsellessa ei voinut olla ajattelematta, että onneksi se on mutaa, joka pulppuaa, ei laavaa. Matkamme jatkui kohti Lake Taupoa, joka taitaa olla toiseksi suurin makean veden allas Uudessa-Seelannissa. Taupossa olisi ollut tarjolla kaikenlaisia vesiaktiviteetteja mutta edelleen on mielessä viime kesän ja syksyn vetiset kelit, joten ajatus ei houkuttanut. Kävelimme kylän raitteja ristiin rastiin ja se oli melko nopeasti tehty. Koska tarkoitus oli löytää majoitus lähempää Tongariro National Parkkia, jatkoimme matkaa. Mutta majoituksen löytäminen ei ollutkaan itsestään selvä juttu sillä National Park Villagessa oli melko vähän tarjontaa ja niistäkin suurin osa bäkkäripaikkoja. Meille sopivissa paikoissa tilanne oli seuraava: jos hinta oli kohdallaan ei ollut tilaa ja päinvastoin. Onneksi viimeisestä mahdollisesta paikasta löysimme itsellemme majoituksen kohtuulliseen hintaan. Huomenna, jos sää sallii, on tarkoitus tehdä Tongariro Alpine Crossing, jota on viime elokuisen tulivuoren purkauksen jälkeen ei voi sanoa ylitykseksi, sillä puolesta välistä on palattava takaisin. Ensimmäistä kertaa on trekkaajille järjestetty autoparkki, tosin vain 60 autolle ja taistelu parkkipaikoista alkaa klo 6.
5.3. Tairua - Tauranga - Rotorua
Säätiedotus lupasi aurinkoa tai puolipilvistä ja mahdollisen iltapäiväkuuron eli kohtuullisen hyvää säätä päiväämme ajatellen. Olimme suunnitelleet kevyen kuntoilun Taurangassa Mount Maunganuille kiipeämisen merkeissä. Säätiedotus ei pitänyt ihan paikkaansa sillä taivas oli paksussa pilvessä heti aamusta ja reilun 10 kilometrin ajon jälkeen alkoi sataa vettä. Välillä sade taukosi ja saimme ihailla kiwihedelmäfarmeja tien varrella mutta kun mitä lähemmäs Taurangaa pääsimme, sitä rivakammin vettä tuli. Ajoimme Mount Maunganuin juurelle ja odottelimme hetken aikaa mutta kun pienintäkään merkkiä sateen lakkaamisesta ei ollut, päätimme jatkaa matkaa. Ja vaikka sade olisi lakannut, olivat pilvet niin matalalla, ettei Maunganuin huippua näkynyt eli vastaavasti ei huipulta olisi nähnyt mitään. Vettä satoi lähes Rotoruaan asti mutta Rotoruassa saimme nauttia kuivasta ja auringon pilkahdettua pilvien lomasta myös lämpimästä säästä. Rotorua oli kiva pikkukaupunki, jos vain tottuu jatkuvaan kananmunapierun hajuun. Alue on tuliperäistä ja jopa kaupungin keskustassa oli kuumia lähteitä ja mutakuoppia. Kävimme kaupunginpuutarhassa katsomassa niitä - ja pahuksen kiinalaisia - ei niistä pääse eroon täälläkään ; ) Motellissa, jossa yövyimme, oli pieni Hot Pool, jota kävimme tietenkin testaamassa. Nyt oli riittävän lämmintä myös Tainalle. Tänään oli Uudessa-Seelannissa virallinen henkilölaskenta ja myös jokaisen turistin piti täyttää lappu. Laskenta tehdään kerran 10 vuodessa - käyntimme jää siis tilastohistoriaan!
4.3. Papakura - Hot Water Beach - Tairua
Taivas oli paksussa pilvessä lähtiessämme mutta eipähän tarvinnut pitää ilmastointia päällä. Alkumatka taittui nopeasti moottoritietä pitkin, loppumatka mentiin enemmän tai vähemmän kiharaista pikkutietä. Välillä mentiin niin lähellä merenrantaa, että ajovirheestä olisimme sukeltaneet ja välillä mentiin todella korkealla, josta pudotus - no ei kannata ajatella. Pysähdyimme pariin kertaan ihailemaan maisemia sekä kauniin sinistä merta ja harmittelimme, että kaikkein kuvauksellisimmissa paikoissa ei ollut näköalapaikkaa eikä voinut pysähtyä kun tie oli niin kapea. Saavuimme Hot Water Beachille kahden maissa ja innokkaina laitoimme uimapuvut päälle ja lähdimme kohti kuumia lähteitä. Infotaulun mukaan lähteet ovat meressä mutta merivesi oli sairaan kylmää ettei Tainaa olisi saanut sinne edes pommilla uhaten emmekä nähneet kenenkään kaivavan mitään kuoppia. Kävelimme rannan toiseen päähän verryttelymielessä. Tuuli rannalla oli niin kova, että sen lennättämä hiekka pisteli nilkoissa ja saimme ilmaisen hiekkapuhalluksen. Päätimme lähteä katsomaan Cathedral Covea mutta siinä kävi kun Hot Water Beachin kanssa - emme nähneet mitään. Parkkipaikka oli ihan liian pieni, siellä oli ilmeisesti ajettu pieni kolari, jota selviteltiin, yksi auto oli parkkeerattu niin, ettei bussi päässyt mihinkään - suma oli kuin Delhissä. Autoja tuli koko ajan lisää tuoden turisteja kanootti- yms retkille, joten parkkipaikan saaminen oli toivotonta. Laitoimme auton hetkiseksi sakkopaikalle ja kävimme ottamassa ylätasanteelta pari kuvaa ja se siitä nähtävyydestä. Ajoimme parinkymmenen kilometrin päähän Tairuaan BBH bäkkäripaikkaan ja olimme ainoat vieraat klo 20 asti kunnes toinen pariskunta saapui. He olivat Hollannista ja kolmatta yötä tässä paikassa. Kävimme kävelyllä ja löysimme lasten leikkipaikan, jossa hassuttelimme kunnes tuli paikallisia lapsia leikkimään.
3.3. Paihia - Papakura
Tämän päivän suunnitelmaan ei kuulunut mitään paikallista nähtävyyttä, ainoastaan siirtyminen etelämmäs ja lähemmäs Coromandelin niemimaata, joka olisi huomenna ohjelmassa. Edessä olisi usean tunnin ajo, aurinko oli pilvessä ja silloin tällöin tuli muutama pisara tuulilasiin. Kahtena edellisenä päivänä olimme nähneet tiellä parin kilometrin välein kuolleita eläimiä; useimmiten ison, harmahtavan oravanoloisen eläimen raatoja. Niin myös tänään. Raadoista päätellen otus ei ole kuolemassa sukupuuttoon. Yhden raadon mekin saimme aikaan kun lintuparvi lensi liian matalalla ja yksi osui tuulilasiin. Poikkesimme päätieltä ja teimme pienen maisemakierroksen Tutukakan kautta mutta siitä emme kostuneet muuta kuin ajoharjoituksen tiellä, jolla saa ajaa 100:sta mutta kapeutensa ja mutkaisuutensa vuoksi ajonopeus pysytteli lähempänä 40:tä. Päivän paras anti oli toinen poikkeaminen päätieltä (kun emme viitsineet maksaa tietullimaksua) ja pieni kiertolenkki Orewaan. Todella kauniita maisemia, sinistä vettä ja pieni, kaunis kylä. Tänne olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa mutta huominen ajomatka olisi ollut liian pitkä. Matkalla olemme nähneet mitä erilaisimpia postilaatikoita: on ollut mm. possua, taloa, maitotonkkaa ja yksi perämoottori. Joistain täytyy vain ihmetellä miten postit yleensä pysyvät siellä ettei tuuli vie tai sade kastele. Valitettavasti hauskimmat näkee ajaessa, joten kuvia ei ehdi ottaa. Papakuran motellivalinta perustui ilmaiseen Wi-Fiin mutta onneksi paikka oli sen lisäksi siisti ja edullinen.
2.3. Opononi - Paihia
Ensimmäinen juttu tänään oli ehtiä klo 10:30 lauttaan. Lautta oli vähän aikataulusta jäljessä, joten ehdimme oikein hyvin. Lautalla kanssamme tuli juttelemaan paikallinen insinööri, joka oli työskennellyt mm. USA:ssa ja Englannissa ja vieraillut jopa Tukholmassa ja tiesi paljon Suomesta. Kuullessaan reissustamme, tokaisi hän: "You skip the winter." eli hiffasi ihan oikein. Jäädessämme lautasta näimme todella isoja kanoja, ehkä kolminkertaisia suomalaisiin verrattuna. Olisi kiva ollut käydä Uuden-Seelannin pohjoiskärjessä mutta n 200 kilometrin edestakainen ajo ei tuntunut järkevältä. Ninety Miles Beach jäi siis ajamatta päästä päähän; näimme kuitenkin pätkän rantaa Ahiparassa. Upeat maisemat jatkuivat myös tänään: eiliset länsirannan maisemat olivat jylhempiä mutta paikoin kuivia, tämänpäiväiset itärannan maisemat olivat selvästi vehreämpiä. Taipassa näimme reissun tähän mennessä parhaimman väriset vedet, oli uimarantoja muttei paljon väkeä. Ehdimme tämänpäiväiseen etappiin Paihiaan kolmen maissa. Hotelleja, motelleja ja muita majoitusvaihtoehtoja oli paljon mutta useassa oli vain paras huone jäljellä ja hinta sen mukainen, joten otimme huoneen toisena yönä peräkkäin bäkkäripaikasta kohtuulliseen hintaan ja tällä kertaa oli oma vessa ja suihku. Ehdimme vielä ruokailun jälkeen kävelemään rantakadun päästä päähän ja nauttimaan maisemista. Ihan tsäkällä osuimme rantaan ottamaan kuvan erään kalastusveneen saaliista - melkoinen vonkale!
1.3. Auckland - Opononi
Aamupalan jälkeen lähdimme kiipeämään kohti autovuokraamoa pitkin Upper Queen Streetin ylämäkeä, aamu oli viileä, noin 23 astetta, joten no problem. Vuokra-auto oli ihan samanlainen kuin Australiassa, väriä myöden. Uutisoitu Muriwai beach osui matkan varrelle ja kävimme pikaisesti katsomassa paikan. Päivän aikana näimme sanoinkuvaamattoman hienoja maisemia ja pysähdyimme useamman kerran ihailemaan niitä - kuvat ovat vain kalpea heijastus näkemästämme. Suurin osa näkemistämme eläinvaroitusmerkeistä oli lehmistä ei lampaista kuten olisi luullut ja pari merkkiä Kiweistä. Kauri-metsän halki kulkeva tie oli todella mutkainen ja Jussi sai olla tarkkana että pysyttiin tiellä. Kun pysähdyimme ihailemaan tien vieressä ollutta suurta Kauri-puuta, näimme että puuhun oli kiivennyt pari heppua - liekö ollut ihan luvallista? Ja tietenkin kävimme katsomassa Uuden-Seelannin suurinta Kauri-puuta, jonka nimi on Tane Mahuta eli Metsän jumala. Puun korkeus on yli 51 m ja ympärysmitta 13,77 m, joten kuvan ottaminen läheltä on mahdotonta. Majapaikan etsiminen jäi myöhään ja ainoa paikka johon mahduimme oli Globetrekkers Lodge. Saimme siistin huoneen ilman vessaa ja ilmastointia mutta olihan paikka mihin kallistaa päänsä ja hinta oli kohtuullinen. Jussi sai ruokaa laittaessaan uuden ystävän.
28.2. Auckland
Aikaero Suomeen on nyt 11 tuntia eli kun me täällä heräilemme, te käytte nukkumaan ja päinvastoin. Tälle päivälle olimme suunnitelleet ohjelmaksi käydä infossa hakemassa esitteitä ja tietoa, tutustua Aucklandin museoon ja etsiä autonvuokrausfirma ettei huomenna tarvitse hortoilla rinkkojen kanssa. Matkalla infoon meidät ohitti Ferrari antaen ääninäytteitä moottorin tehoista. Jussin käsivarret olivat kananlihalla mutta Tainaan ääni ei tehnyt mainittavaa vaikutusta - kuulemma SE ERO miehen ja naisen välillä. Päivän suunnitelma meni uusiksi kun pääsimme infon luo: Jussi näki pari American Cup -venettä eikä sen jälkeen ollutkaan kiinnostunut muusta. Joten Jussi jäi rantaan ja Taina lähti museoon. Matka museoon ja takaisin kävi kunnon reippailusta sillä matkalla oli melkoisia mäkiä niin alas kuin ylöskin. Matka kuitenkin kannatti: museon näyttelyt antoivat kattavan läpileikkauksen Uuden-Seelannin asuttamisesta 1800-luvulla ja siitä seuranneista sodista maorien ja valkoisten välillä, luonnosta ja eläimistä. Luonto-osaston tulivuorinäyttelyssä pääsi kokemaan miltä tuntuu istua olohuoneessa kun tulivuori purkautuu, toivottavasti ei koskaan osu kohdalle. Eläinosastolta jäi mieleen jo sukupuuttoon kuollut lentokyvytön 3-metriä korkea lintu Moa, jonka munan tilavuus on ollut 4 litraa. Mikä munakas siitä syntyisikään. Ai niin, Jussi tuijotti purjeveneitä iltapäivän. Veneet olivat vähän eri luokkaa kuin Suomessa: oli American Cup-, maailmanympäri- ja 130-160 jalkaisia matkapurjeveneitä. Illalla tutustuimme saamiimme esitteisiin ja Jennin antamiin vinkkeihin ja teimme alustavan reittisuunnitelman.
27.2. Brisbane - Auckland
Kolmisenkymmentä muutakin oli päättänyt olla ajoissa kentällä ja nukkui kanssamme lentokentän aulojen sohvilla. Yö meni kohtalaisen hyvin, mitä nyt viereisen loosin ukko kuorsasi niin, että välillä luuli koneen laskeutuvan. Heräsimme klo 05:15 tulleeseen kuulutukseen, jossa kerrottiin että lentomme portti on auki ja voimme viedä matkatavarat. Aamupesu vessassa, rinkat hihnalle ja sitten vain odoteltiin, että Subway aukeaa ja saamme vähän aamupalaa. Koneeseen mennessä näimme paljon "sohvatuttuja"; oli nuoria, vanhoja ja pari niin siististi pukeutunutta ettei olisi uskonut heidän nukkuvan yötä kentällä. Lento oli harvinaisen pomppuinen: kone tärisi erikoisesti nousussa ja laskussa ja niiden välilläkin. Varasimme auton tulevaksi viikoksi jo kentällä, ettei tarvitse miettiä sitä huomenna keskustassa. Lentokenttäbussilippujen myyjä oli todella avulias: kysyi missä hotellissa yövymme, antoi meille kartan ja kertoi missä pitää jäädä pois ja missä hotellimme on. Kirjauduimme sisään ja totesimme, että huone on kolmasosa Brisbanen huoneesta mutta kohtuullisen siisti. Suihkukoppikin on helppo pitää puhtaana kun allas on terästä ja seinät pleksiä; vähän kuin kävisi suihkussa tiskialtaassa. Yö kentällä, päivä matkatessa, kolmen tunnin aikaero ja ruokailu - muuta ei tarvittu - olimme valmista kauraa. Illan uutisissa kerrottiin hain tappaneen miehen läheisellä Muriwain rannalla. Edellinen vastaava tapaus Uudessa-Seelannissa on vuodelta 1976. Katsotaan käydäänkö meressä uimassa.
8.3. Tongariro National Park - Papakura
Eilinen trekkaus tuntui väsymyksenä Tainan pohkeissa mutta Jussilla ei tuntunut missään, joten tilanne oli huomattavasti parempi kuin Kiinan muurin jälkeen eli kehitystä on tapahtunut. Tänään oli taas siirtymispäivä - ei mitään varsinaista ohjelmaa - lähemmäksi Aucklandia ja huomista auton luovutusta. Seuraavaksi muutama huomio Uudesta-Seelannista: 1) maisemat ovat olleet UPEITA kaikkialla missä olemme olleet, niin rannikolla kuin sisämaassakin. 2) talot ovat selvästi vaatimattomampia kuin Australiassa ja pääasiassa ne ovat puisia. 3) lehmiä olemme nähneet paljon ja laitumella on useimmiten 100-200 päätä, joskus enemmänkin, eli ei mitään pientilallisia. 4) pienriistaa on paljon koska olemme nähneet paljon haukkoja; tänään yksi oli laskeutunut tielle ja lähti lentoon vasta kun automme oli n 5 metrin päässä. 5) myös täällä kuljetetaan koirat auton lavalla tai muuten epävarman näköisesti. 6) matkan varrella olemme nähneet (mahdollisesti yhden ja saman taiteilijan tekemiä) palaneesta puusta (?) tehtyjä taideteoksia, useimmiten ne ovat esittäneet Kiwiä, tänään näimme dinosauruksen. 7) jotkut paikannimet ovat hassuja, toiset vaikeasti lausuttavia, jotkut vaan mieleenpainuvia: Kaukapakapa, Tokatoka, Turangi ja Parihoro. 8) kylän/kaupungin koon tietää pikaruokapaikoista: Subway = pieni kylä, jossa pääosin paikallista väkeä. Mäkkäri + Subway = jo vähän isompi kylä ja/tai turistiläpikulkuliikennettä. KFC + Mäkkäri + Subway = isohko kylä/pieni kaupunki ja varmasti turistiläpikulkuliikennettä. Burger King + KFC + Mäkkäri + Subway = iso kaupunki ja turistiläpikulkuliikennettä (nämä neljä yleensä vierekkäin tai vähintään näköetäisyydellä toisistaan). Emmekä nähneet yhtään Service Centeriä (=bensa-asema) ilman Mäkkäriä. Kahdeksan päivän aikana ehdimme ajella vähän vajaat 1900 kilometriä - silti paljon jäi näkemättä.
7.3. Tongariro Alpine Crossing in National Park
Ylös viideltä, mysliaamiainen ja matkaan klo 5:45. Jussi luuli, että ollaan ainoat kulkijat mutta heti ekassa risteyksessä saimme seuraa eli perskärpäsen. Oltiin ekaa kertaa täällä liikkeellä pimeällä ja saimme huomata, että tietä pyydetään melko agressiivisesti pitkiä vilkuttamalla. Pimeässä ajoimme parkkitiehaaran ohi mutta onneksi huomasimme sen pian ja käännyimme takaisin ja olimme n 35. auto parkissa eli kaikki hyvin. Pääsimme matkaan klo 6:50 ja alkumatka oli helppoa, leveää polkua. Emme ehtineet kulkea kuin reilun kilometrin kun kuulimme takana tulevien puhuvan suomea. Pari Pohjois-Haagalaista kaveria olivat 3 kk:n reissulla ja vaihdoimme kulkiessamme kuulumisia kunnes me pysähdyimme keventämään vaatetusta ennen varsinaisen nousuosuuden alkua. Nousu meni paikoin hyvin mutta porrasosuudet pistivät Taina puuskuttamaan kuin höyryjunan. Vajaan parin tunnin kävelyn jälkeen tulivuori muistutti olemassaolostaan ja jyrähti kolme kertaa. 6,3 kilometrin kävelyn jälkeen pääsimme hetkeksi kävelemään tasaisella kraaterin pohjalla ja Taina jo luuli, että ihan hyvinhän tämä meni. Ja sitten alkoi viimeinen nousu, jossa oli nousukulma oli 45 astetta ja alla liukuvaa soraa. Taina veti henkeä useaan otteeseen mutta Jussi senkun mennä porskutti. Viimeinen puoli kilometriä oli kuitenkin helppo ja näkymät yli Emerald Laken ja Blue Laken olivat upeat. Nautimme maisemista puolisen tuntia ja söimme pari banaania ennen kuin lähdimme paluumatkalle. Paluumatkalla vastaamme tuli nelisenkymmentä ehkä 11 -vuotiasta koululaista rinkat selässään: opettaja kertoi heidän harjoittelevan vuoden päästä tehtävää 80 kilometrin vaellusta varten. Heillä oli hikinen urakka edessään, sillä aurinko paistoi lämpimästi. Paluumatka oli huomattavasti helpompi mutta aikaa meni saman verran kuin ylöspäin - omituista vai mitä? Meillä meni taukoineen 17 kilometrin reissuun 5 h ja 40 min. Ison tien varressa oli vielä viitisentoista autoa odottamassa että pääsisivät parkkipaikalle ja trekkaamaan. Suihku, ruoka ja kevyet päkärit maistuivat urakkamme päätteeksi.
6.3. Rotorua - Taupo - Tongariro National Park
Vaikka maa on tuliperäinen, ei vettä suihkuavia geysirejä ilmeisesti ole kovin montaa sillä sellaisen näkemisestä rokotetaan turistin lompakkoa n 45 Uuden-Seelannin dollarin verran (vähän alle 30 euroa). Meistä se oli vähän liikaa, emmekä olleet ainoat; muutama muukin oli päättänyt äänestää jaloillaan tai tässä tapauksessa autollaan ja lähti pois. Tyydyimme katselemaan pulppuavaa mutaa, jota ihme kyllä saa ihailla ilmaiseksi. Mutaa katsellessa ei voinut olla ajattelematta, että onneksi se on mutaa, joka pulppuaa, ei laavaa. Matkamme jatkui kohti Lake Taupoa, joka taitaa olla toiseksi suurin makean veden allas Uudessa-Seelannissa. Taupossa olisi ollut tarjolla kaikenlaisia vesiaktiviteetteja mutta edelleen on mielessä viime kesän ja syksyn vetiset kelit, joten ajatus ei houkuttanut. Kävelimme kylän raitteja ristiin rastiin ja se oli melko nopeasti tehty. Koska tarkoitus oli löytää majoitus lähempää Tongariro National Parkkia, jatkoimme matkaa. Mutta majoituksen löytäminen ei ollutkaan itsestään selvä juttu sillä National Park Villagessa oli melko vähän tarjontaa ja niistäkin suurin osa bäkkäripaikkoja. Meille sopivissa paikoissa tilanne oli seuraava: jos hinta oli kohdallaan ei ollut tilaa ja päinvastoin. Onneksi viimeisestä mahdollisesta paikasta löysimme itsellemme majoituksen kohtuulliseen hintaan. Huomenna, jos sää sallii, on tarkoitus tehdä Tongariro Alpine Crossing, jota on viime elokuisen tulivuoren purkauksen jälkeen ei voi sanoa ylitykseksi, sillä puolesta välistä on palattava takaisin. Ensimmäistä kertaa on trekkaajille järjestetty autoparkki, tosin vain 60 autolle ja taistelu parkkipaikoista alkaa klo 6.
5.3. Tairua - Tauranga - Rotorua
Säätiedotus lupasi aurinkoa tai puolipilvistä ja mahdollisen iltapäiväkuuron eli kohtuullisen hyvää säätä päiväämme ajatellen. Olimme suunnitelleet kevyen kuntoilun Taurangassa Mount Maunganuille kiipeämisen merkeissä. Säätiedotus ei pitänyt ihan paikkaansa sillä taivas oli paksussa pilvessä heti aamusta ja reilun 10 kilometrin ajon jälkeen alkoi sataa vettä. Välillä sade taukosi ja saimme ihailla kiwihedelmäfarmeja tien varrella mutta kun mitä lähemmäs Taurangaa pääsimme, sitä rivakammin vettä tuli. Ajoimme Mount Maunganuin juurelle ja odottelimme hetken aikaa mutta kun pienintäkään merkkiä sateen lakkaamisesta ei ollut, päätimme jatkaa matkaa. Ja vaikka sade olisi lakannut, olivat pilvet niin matalalla, ettei Maunganuin huippua näkynyt eli vastaavasti ei huipulta olisi nähnyt mitään. Vettä satoi lähes Rotoruaan asti mutta Rotoruassa saimme nauttia kuivasta ja auringon pilkahdettua pilvien lomasta myös lämpimästä säästä. Rotorua oli kiva pikkukaupunki, jos vain tottuu jatkuvaan kananmunapierun hajuun. Alue on tuliperäistä ja jopa kaupungin keskustassa oli kuumia lähteitä ja mutakuoppia. Kävimme kaupunginpuutarhassa katsomassa niitä - ja pahuksen kiinalaisia - ei niistä pääse eroon täälläkään ; ) Motellissa, jossa yövyimme, oli pieni Hot Pool, jota kävimme tietenkin testaamassa. Nyt oli riittävän lämmintä myös Tainalle. Tänään oli Uudessa-Seelannissa virallinen henkilölaskenta ja myös jokaisen turistin piti täyttää lappu. Laskenta tehdään kerran 10 vuodessa - käyntimme jää siis tilastohistoriaan!
4.3. Papakura - Hot Water Beach - Tairua
Taivas oli paksussa pilvessä lähtiessämme mutta eipähän tarvinnut pitää ilmastointia päällä. Alkumatka taittui nopeasti moottoritietä pitkin, loppumatka mentiin enemmän tai vähemmän kiharaista pikkutietä. Välillä mentiin niin lähellä merenrantaa, että ajovirheestä olisimme sukeltaneet ja välillä mentiin todella korkealla, josta pudotus - no ei kannata ajatella. Pysähdyimme pariin kertaan ihailemaan maisemia sekä kauniin sinistä merta ja harmittelimme, että kaikkein kuvauksellisimmissa paikoissa ei ollut näköalapaikkaa eikä voinut pysähtyä kun tie oli niin kapea. Saavuimme Hot Water Beachille kahden maissa ja innokkaina laitoimme uimapuvut päälle ja lähdimme kohti kuumia lähteitä. Infotaulun mukaan lähteet ovat meressä mutta merivesi oli sairaan kylmää ettei Tainaa olisi saanut sinne edes pommilla uhaten emmekä nähneet kenenkään kaivavan mitään kuoppia. Kävelimme rannan toiseen päähän verryttelymielessä. Tuuli rannalla oli niin kova, että sen lennättämä hiekka pisteli nilkoissa ja saimme ilmaisen hiekkapuhalluksen. Päätimme lähteä katsomaan Cathedral Covea mutta siinä kävi kun Hot Water Beachin kanssa - emme nähneet mitään. Parkkipaikka oli ihan liian pieni, siellä oli ilmeisesti ajettu pieni kolari, jota selviteltiin, yksi auto oli parkkeerattu niin, ettei bussi päässyt mihinkään - suma oli kuin Delhissä. Autoja tuli koko ajan lisää tuoden turisteja kanootti- yms retkille, joten parkkipaikan saaminen oli toivotonta. Laitoimme auton hetkiseksi sakkopaikalle ja kävimme ottamassa ylätasanteelta pari kuvaa ja se siitä nähtävyydestä. Ajoimme parinkymmenen kilometrin päähän Tairuaan BBH bäkkäripaikkaan ja olimme ainoat vieraat klo 20 asti kunnes toinen pariskunta saapui. He olivat Hollannista ja kolmatta yötä tässä paikassa. Kävimme kävelyllä ja löysimme lasten leikkipaikan, jossa hassuttelimme kunnes tuli paikallisia lapsia leikkimään.
3.3. Paihia - Papakura
Tämän päivän suunnitelmaan ei kuulunut mitään paikallista nähtävyyttä, ainoastaan siirtyminen etelämmäs ja lähemmäs Coromandelin niemimaata, joka olisi huomenna ohjelmassa. Edessä olisi usean tunnin ajo, aurinko oli pilvessä ja silloin tällöin tuli muutama pisara tuulilasiin. Kahtena edellisenä päivänä olimme nähneet tiellä parin kilometrin välein kuolleita eläimiä; useimmiten ison, harmahtavan oravanoloisen eläimen raatoja. Niin myös tänään. Raadoista päätellen otus ei ole kuolemassa sukupuuttoon. Yhden raadon mekin saimme aikaan kun lintuparvi lensi liian matalalla ja yksi osui tuulilasiin. Poikkesimme päätieltä ja teimme pienen maisemakierroksen Tutukakan kautta mutta siitä emme kostuneet muuta kuin ajoharjoituksen tiellä, jolla saa ajaa 100:sta mutta kapeutensa ja mutkaisuutensa vuoksi ajonopeus pysytteli lähempänä 40:tä. Päivän paras anti oli toinen poikkeaminen päätieltä (kun emme viitsineet maksaa tietullimaksua) ja pieni kiertolenkki Orewaan. Todella kauniita maisemia, sinistä vettä ja pieni, kaunis kylä. Tänne olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa mutta huominen ajomatka olisi ollut liian pitkä. Matkalla olemme nähneet mitä erilaisimpia postilaatikoita: on ollut mm. possua, taloa, maitotonkkaa ja yksi perämoottori. Joistain täytyy vain ihmetellä miten postit yleensä pysyvät siellä ettei tuuli vie tai sade kastele. Valitettavasti hauskimmat näkee ajaessa, joten kuvia ei ehdi ottaa. Papakuran motellivalinta perustui ilmaiseen Wi-Fiin mutta onneksi paikka oli sen lisäksi siisti ja edullinen.
2.3. Opononi - Paihia
Ensimmäinen juttu tänään oli ehtiä klo 10:30 lauttaan. Lautta oli vähän aikataulusta jäljessä, joten ehdimme oikein hyvin. Lautalla kanssamme tuli juttelemaan paikallinen insinööri, joka oli työskennellyt mm. USA:ssa ja Englannissa ja vieraillut jopa Tukholmassa ja tiesi paljon Suomesta. Kuullessaan reissustamme, tokaisi hän: "You skip the winter." eli hiffasi ihan oikein. Jäädessämme lautasta näimme todella isoja kanoja, ehkä kolminkertaisia suomalaisiin verrattuna. Olisi kiva ollut käydä Uuden-Seelannin pohjoiskärjessä mutta n 200 kilometrin edestakainen ajo ei tuntunut järkevältä. Ninety Miles Beach jäi siis ajamatta päästä päähän; näimme kuitenkin pätkän rantaa Ahiparassa. Upeat maisemat jatkuivat myös tänään: eiliset länsirannan maisemat olivat jylhempiä mutta paikoin kuivia, tämänpäiväiset itärannan maisemat olivat selvästi vehreämpiä. Taipassa näimme reissun tähän mennessä parhaimman väriset vedet, oli uimarantoja muttei paljon väkeä. Ehdimme tämänpäiväiseen etappiin Paihiaan kolmen maissa. Hotelleja, motelleja ja muita majoitusvaihtoehtoja oli paljon mutta useassa oli vain paras huone jäljellä ja hinta sen mukainen, joten otimme huoneen toisena yönä peräkkäin bäkkäripaikasta kohtuulliseen hintaan ja tällä kertaa oli oma vessa ja suihku. Ehdimme vielä ruokailun jälkeen kävelemään rantakadun päästä päähän ja nauttimaan maisemista. Ihan tsäkällä osuimme rantaan ottamaan kuvan erään kalastusveneen saaliista - melkoinen vonkale!
1.3. Auckland - Opononi
Aamupalan jälkeen lähdimme kiipeämään kohti autovuokraamoa pitkin Upper Queen Streetin ylämäkeä, aamu oli viileä, noin 23 astetta, joten no problem. Vuokra-auto oli ihan samanlainen kuin Australiassa, väriä myöden. Uutisoitu Muriwai beach osui matkan varrelle ja kävimme pikaisesti katsomassa paikan. Päivän aikana näimme sanoinkuvaamattoman hienoja maisemia ja pysähdyimme useamman kerran ihailemaan niitä - kuvat ovat vain kalpea heijastus näkemästämme. Suurin osa näkemistämme eläinvaroitusmerkeistä oli lehmistä ei lampaista kuten olisi luullut ja pari merkkiä Kiweistä. Kauri-metsän halki kulkeva tie oli todella mutkainen ja Jussi sai olla tarkkana että pysyttiin tiellä. Kun pysähdyimme ihailemaan tien vieressä ollutta suurta Kauri-puuta, näimme että puuhun oli kiivennyt pari heppua - liekö ollut ihan luvallista? Ja tietenkin kävimme katsomassa Uuden-Seelannin suurinta Kauri-puuta, jonka nimi on Tane Mahuta eli Metsän jumala. Puun korkeus on yli 51 m ja ympärysmitta 13,77 m, joten kuvan ottaminen läheltä on mahdotonta. Majapaikan etsiminen jäi myöhään ja ainoa paikka johon mahduimme oli Globetrekkers Lodge. Saimme siistin huoneen ilman vessaa ja ilmastointia mutta olihan paikka mihin kallistaa päänsä ja hinta oli kohtuullinen. Jussi sai ruokaa laittaessaan uuden ystävän.
28.2. Auckland
Aikaero Suomeen on nyt 11 tuntia eli kun me täällä heräilemme, te käytte nukkumaan ja päinvastoin. Tälle päivälle olimme suunnitelleet ohjelmaksi käydä infossa hakemassa esitteitä ja tietoa, tutustua Aucklandin museoon ja etsiä autonvuokrausfirma ettei huomenna tarvitse hortoilla rinkkojen kanssa. Matkalla infoon meidät ohitti Ferrari antaen ääninäytteitä moottorin tehoista. Jussin käsivarret olivat kananlihalla mutta Tainaan ääni ei tehnyt mainittavaa vaikutusta - kuulemma SE ERO miehen ja naisen välillä. Päivän suunnitelma meni uusiksi kun pääsimme infon luo: Jussi näki pari American Cup -venettä eikä sen jälkeen ollutkaan kiinnostunut muusta. Joten Jussi jäi rantaan ja Taina lähti museoon. Matka museoon ja takaisin kävi kunnon reippailusta sillä matkalla oli melkoisia mäkiä niin alas kuin ylöskin. Matka kuitenkin kannatti: museon näyttelyt antoivat kattavan läpileikkauksen Uuden-Seelannin asuttamisesta 1800-luvulla ja siitä seuranneista sodista maorien ja valkoisten välillä, luonnosta ja eläimistä. Luonto-osaston tulivuorinäyttelyssä pääsi kokemaan miltä tuntuu istua olohuoneessa kun tulivuori purkautuu, toivottavasti ei koskaan osu kohdalle. Eläinosastolta jäi mieleen jo sukupuuttoon kuollut lentokyvytön 3-metriä korkea lintu Moa, jonka munan tilavuus on ollut 4 litraa. Mikä munakas siitä syntyisikään. Ai niin, Jussi tuijotti purjeveneitä iltapäivän. Veneet olivat vähän eri luokkaa kuin Suomessa: oli American Cup-, maailmanympäri- ja 130-160 jalkaisia matkapurjeveneitä. Illalla tutustuimme saamiimme esitteisiin ja Jennin antamiin vinkkeihin ja teimme alustavan reittisuunnitelman.
27.2. Brisbane - Auckland
Kolmisenkymmentä muutakin oli päättänyt olla ajoissa kentällä ja nukkui kanssamme lentokentän aulojen sohvilla. Yö meni kohtalaisen hyvin, mitä nyt viereisen loosin ukko kuorsasi niin, että välillä luuli koneen laskeutuvan. Heräsimme klo 05:15 tulleeseen kuulutukseen, jossa kerrottiin että lentomme portti on auki ja voimme viedä matkatavarat. Aamupesu vessassa, rinkat hihnalle ja sitten vain odoteltiin, että Subway aukeaa ja saamme vähän aamupalaa. Koneeseen mennessä näimme paljon "sohvatuttuja"; oli nuoria, vanhoja ja pari niin siististi pukeutunutta ettei olisi uskonut heidän nukkuvan yötä kentällä. Lento oli harvinaisen pomppuinen: kone tärisi erikoisesti nousussa ja laskussa ja niiden välilläkin. Varasimme auton tulevaksi viikoksi jo kentällä, ettei tarvitse miettiä sitä huomenna keskustassa. Lentokenttäbussilippujen myyjä oli todella avulias: kysyi missä hotellissa yövymme, antoi meille kartan ja kertoi missä pitää jäädä pois ja missä hotellimme on. Kirjauduimme sisään ja totesimme, että huone on kolmasosa Brisbanen huoneesta mutta kohtuullisen siisti. Suihkukoppikin on helppo pitää puhtaana kun allas on terästä ja seinät pleksiä; vähän kuin kävisi suihkussa tiskialtaassa. Yö kentällä, päivä matkatessa, kolmen tunnin aikaero ja ruokailu - muuta ei tarvittu - olimme valmista kauraa. Illan uutisissa kerrottiin hain tappaneen miehen läheisellä Muriwain rannalla. Edellinen vastaava tapaus Uudessa-Seelannissa on vuodelta 1976. Katsotaan käydäänkö meressä uimassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti